Harri Potaska

8. luku: Jokainen on yksilö

Rommi heräsi aurinkoiseen tunteeseen. Hän oli nähnyt hyvää unta. Siinä aurinko helli häntä suloisesti, amiraali tervehti häntä, jättiläinen vilkutti hänelle (se ei ollut Harming), enkeli saatteli häntä, tikapuiden ylimmällä puolalla seisoi elefantti ja katolla oli alasin.

–        Nuo ovat kaikki tosi hyviä enteitä, sanoi Harri aamiaispöydässä. – Ehkä sinulle on tiedossa oikea onnen päivä!

–        Enpä tiedä, sanoi Rommi mietteliäästi. – Minua on koko ajan vaivannut se, etten ole onnistunut yhdistämään raahaamiani sähkövempaimia toisiinsa mielekkäällä tavalla.

–        Jos se ei onnistukaan kuin tollojen mailla, sanoi Anthony.

Rommin hyvä tuuli vaihtui ankaraan mietiskelyyn. Johdot ja mittarit valtasivat hänen mielensä niin, ettei syömisestä tahtonut tulla mitään.

–        Hei, professori, syöhän puurosi! nauroi Anthony.

–        Joo, tietty, sanoi Rommi, mutta vaipui taas ajatuksiinsa. Hän havahtui, kun Conan kilautti näkymättömällä kivellä hänen lautastaan.

–        Ruokalassa ei saisi loitsia, sanoi Claire.

–        Oli ihan pakko, nauroi Conan.

Puuro oli jäähtynyt, joten Rommi lämmitti sitä pienellä liekillä sormenpäistään. Hän unohti kuitenkin pian vilkuilla sivuilleen, ettei kukaan näkisi hänen loihtivan. Sitten hän unohtui ajattelemaan taas kojeitaan. Hän havahtui, kun palaneen puuron savu tunkeutui hänen sieraimiinsa.

–        Rommi Wells, loihditko sinä ruokalassa? Ja vielä leikit ruualla! lehtori Upsus saarnasi. – Nyt poistut heti pöydästä!

–        Miksi ette sanoneet mitään? kysyi Rommi loukkaantuneena ystäviltään, jotka vain virnuilivat hänelle takaisin.

Rommi lähti ruokalasta vatsa tyhjänä, mutta ajatukset niin kiinni ratkaisemattomassa ongelmassaan, että hän unohti loihtia vatsansa täyteen. Se riittäisi lounaaseen, vaikka ravintoarvo olisi vähäisempi, mutta Rommi ei huomannut nälkäänsä ollenkaan. Kun hän palasi Manalaan, hän otti esiin koulukirjat ja kassin, jossa olivat hänen sähkövirityksensä. Haamut ulisivat oppilaita tunnille, mutta Rommi piteli käsissään eri paksuisia johtoja, monenlaisia mittareita ja muuta elektronista roinaa. Hän yhdisteli niitä jälleen monin eri tavoin, joita hän ei ollut tähän mennessä kokeillut.

Kuului räsähdys ja näkyi pieni kipinä, viisari värähti ja näytössä vilahti numerosarja, kun Rommi yhdisti releet toisiinsa seitsemännellätoista tavalla tänä aamuna. Hän muutti hiukan kytkentää, jolloin räsähdys toistui lyhyempänä. Hän vaihtoi napojen paikkaa, mutta se ei tuottanut tulosta. Hän sääti jotain, kiristi toisesta kohtaa, löysäsi muualta ja irrotti yhden johdon. Jälleen räsähti, mutta se muuttui nopeasti tasaiseksi surinaksi. Viisarit eivät heiluneet enää holtittomasti, eivätkä näyttöjen luvut vaihtuneet hallitsemattomasti. Nyt kaikella oli yhteys hänen pitelemäänsä sauvaan! Kun hän liikutti sitä, numerot vaihtuivat rauhallisesti, pienellä viiveellä, mutta osoittaen selvästi, että kone oli hänen hallinnassaan eli se toimi. Mutta mitä sillä tehdään? Mitä se mittaa tai näyttää? Rommi liikutti putkea rauhallisesti ja osoitteli sillä kehonsa eri kohtia. Viisari liikahti enemmän ja lukemat nousivat selvästi, kun putki osui lähelle kehon energiakeskuksia. Rommi toisti liikkeet useaan kertaan ja sai aina samat tulokset.

–        Kuten havaitsette, lukemat ovat suurimmat tässä kohtaa otsaa, johon kolmas silmä puhkeaa. Mittari on silloin melkein punaisella, sanoi Rommi luokan edessä.

Professori Sepalus hieroi leukaansa. Rommi oli myöhästynyt tunnilta reippaasti, mutta normaalin pahoittelun sijasta hän oli hihkunut intoa, niin että hyväluontoinen Sepalus oli antanut hänen selittää aikaansaannoksiaan.

–        Kone siis paljastaa meille kehomme energiakeskukset, sanoi Rommi. – Sekä niiden suuruudet.

–        Ensiksi mainitut me tiedämme, sanoi Sepalus. – Me tiedämme niiden sijainnit. Kirillian-kuvauksessa me jopa näemme auran muodon ja suuruuden. Mitä me teemme numerotiedoilla?

–        Kyllähän meidän energiamme eroavat toisistaan myös vahvuudeltaan, sanoi Rommi, mutta enemmän hämmästyneenä kuin pahastuneena. – Tämä on täsmällinen keino selvittää energiamme vahvuudet. Jos olen oikeassa, niin kojeeni näyttää eri lukemia eri velhojen kohdalla. Onko vapaaehtoisia? Tehdään heti vertailu!

Yksikään käsi ei noussut. Kaikkien ilmeet olivat lähinnä järkyttyneitä.

–        Ei tämä satu! Ei tämä tunnu ollenkaan. Katsokaa vaikka, sanoi Rommi ja liikutti putkea. Numerot vaihtuivat ja viisari heilui, mutta kukaan ei liikahtanutkaan.

–        Opettaja? sanoi Rommi kääntyen anovasti Sepaluksen puoleen.

–        Älä minuun katso! Sepalus sanoi tyrmistyneenä.

–        Tulkaa nyt joku, niin nähdään, onko meissä eroja, aneli Rommi.

Harri viittasi. – Minä tulen, jos lupaat, ettei se satu.

–        Lupaan! riemuitsi Rommi. – Saat jopa itse pitää tätä kädessäsi!

–        Joo, pitele sinä vain, sanoi Harri kootessaan kaiken rohkeutensa ja kävellessään luokan eteen. – Ethän vain työnnä sitä mihinkään?

–        En edes hipaise sinua, sanoi Rommi innoissaan. – Huomasin, että putkea kannattaa pitää parin sentin päässä kohteesta, jotta saa luotettavimman tuloksen. Kauempaa se ei ota niin tarkasti, ihan läheltä se ei ota ollenkaan.

–        Ota mitä? kysyi Harri.

–        No, havaitse energiaa. Auraa. Mitä se nyt tekeekään, vastasi Rommi ja otti Harria oikeasta kädestä ja liikutti putkea sen ympäri. – Huomaatte, että koneeni vahvistaa meille opetetut asiat. Energia tai aura on vahvempi sormissa ja erityisesti sormenpäissä, vahvin etusormessa, vahva kämmenessä, heikompi kämmenselässä.

–        Kaikki löytyy kirjoista, eikä siihen ole tarvittu yhtään konetta, sanoi Sepalus.

Rommi ei kiinnittänyt mitään huomiota harmistuneeseen opettajaan, vaan jatkoi innokkaasti.

–        Havaitsette, että Harrillakin suurin lukema saadaan kolmannen silmän kohdalta otsasta. Näette, että mittari hyppää selvästi punaisen puolelle. Se näyttää olevan selvästi enemmän kuin omani. Huomaatteko eron? Minun otsani tuotti lukemaksi 88,02, mutta Harri sai peräti 112,74! Haluaako joku muu tietää omat lukemansa?

Luokassa virisi innostus. Oli Rommin keksinnössä järkeä tai ei, ainakin lopputunti kuluisi mukavasti mittailtaessa. Niinpä koko luokka muodosti jonon Rommin eteen.

–        Joku voisi merkitä niitä lukuja vihkoon, että voidaan vertailla, sanoi Rommi.

–        Minä voin olla kirjuri, sanoi Claire.

Rommi liikutti sauvaa aluksi laajalti, mutta koska siihen meni liian paljon aikaa, sovittiin mittauspisteiksi otsa, sydän, selkäranka, sukuelimet (sen jälkeen kun vahingossa havaittiin myös siellä energiavaihteluja) sekä oikea käsi ja erityisesti sen etusormi. Puff halusi mittauttaa myös keskisormensa, jonka energia paljastui yllättäen etusormea suuremmaksi.

Sepaluksen oppitunti eteni loppuun asti Rommin johdolla, mutta omalla tunnillaan Kyykkis kielsi koneen käytön takavarikoinnin uhalla. Kun Sooda vielä teki siitä pilaa, loppuivat kaikilta mittaushalut.

Iltapäivällä jatkuivat terveystarkastukset. Harri istui yksin odotushuoneessa, kun terveydenhoitajan ovi avautui ja Rommi käveli ulos.

–        Miten meni? kysyi Harri.

–        Ihan hyvin. Katsottiin lähinnä entisiä elämiäni.

–        Mihin jätit koneesi?

–        Rehtorille.

–        Menitkö näyttämään sitä hänelle? Hienoa! Hän varmaan ymmärsi sitä.

–        En tiedä. Selostin hänelle sen toimintaperiaatteen.

–        Mitä hän sanoi?

–        Ei mitään.

–        Pakkohan hänen oli jotain sanoa!

–        Hän kysyi, mitä minulla on seuraavaksi ja kun sanoin, että terkkari, niin hän sanoi, että hyvä.

–        Minä uskon, että rehtori tajuaa sinua.

–        Toivotaan. Minä menen vielä tunnille. Nähdään illalla!

Kouluterveydenhoitajan odotushuoneessa oli viisi muovituolia ja lehtiteline. Seinällä oli julisteita, jotka valistivat kaikenlaisista oppilaita uhkaavista vaaroista. ”Vain tollo tyytyy taikuuteen!” ”Miksi jäisit noidaksi? Tule siksi, joka olet – velhoksi!” Harri tunsi olonsa epävarmaksi. Nurkassa roikkui ihmisen luuranko, mutta mistään ei selvinnyt, oliko se velhon vai tollon. Lehtitelineessä oli erilaisia terveydenhoitoon liittyviä vihkosia: ”Mitä rintasi kertovat?” ”Käsien viivat, tulevaisuutesi ja terveys” ”Luomista löytyy toivo” ”Kiveksiesi kertomaa” Harri otti viimeksi mainitun käteensä ja alkoi lukea.

”Testiomantia (lat. testis, kives) on hienompi nimitys arkipäiväiselle kivesten tulkinnalle. Kouluterveydenhuollossa poikavelhojen kivesten tarkkailu muodostaa keskeisen osan vuosittaisesta tarkastuksesta. Kivesten lukemisella kyetään antamaan oppilaalle, hänen huoltajilleen (mikäli eivät ole tolloja) ja koululle kokonaiskuva oppilaan persoonallisuudesta ja hänen kyvyistään. Kaikki terveystarkastuksessa ilmenevä käsitellään tietysti mitä suurimmalla luottamuksella.

”Seuraavassa esitellään testiomantian perustulkinnat. On muistettava, että viime kädessä jokainen kives on kantajansa tavoin ainutlaatuinen. Koulutettu henkilö osaa ja voi tehdä erittäin yksityiskohtaisia ja pitkälle meneviä tulkintoja, mutta tottumattoman on pidätyttävä sellaisista.”

Väripohjalla luki: ”Muistathan, ettei kivesten lukemisella voida ennustaa tulevaisuutta (Velhojen Korkeimman Neuvoston päätös 123).”

”Kivekset muodostavat yhden toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Vasen kives kertoo henkilön syntymäpotentiaalin, oikea kives nykyisen luonteen ja oletettavan kehityksen.” Lauseen perässä oli tähti. Alaviitteessä luki: ”Näin tietenkin oikeakätisillä, vasenkätisillä päinvastoin.” Leipäteksti jatkui: ”Iän myötä kiveksissä tapahtuu muutoksia, joita aiheuttavat fyysiset sairaudet, onnettomuudet ja pysyvät mielialan muutokset, joten testiomantiassa pitkäjänteisyys on onnistuneen tulkinnan perusedellytys.”

Vihkosessa oli kuva kiveksistä edestä, sivulta ja takaa. Joitakin kohtia oli nimetty ”Kaikille kiveksille yhteisinä piirteinä”: Venuksen kohouma, Afroditen alanko, Heran halkio, Dianan kaarre, Diogeneen jakoviiva, Ledan kyhmy, Occamin viilto, Lukianoksen polku, Silvanuksen vuoret. Oikeaa kivestä nimitettiin Toisen omaksi, vasenta Kantajan omaksi. Harri luki vihkosta:

MUOTO:

pyöreä – musikaalista lahjakkuutta

soikea – taipumusta alkoholismiin

kuutio – rikollinen luonne

pyramidi – filosofinen luonne

kärjellään seisova pyramidi – tieteellinen maailmankatsomus

särmiö – poikkitieteellinen maailmankatsomus

kartio – taiteellinen luonne

ympyrälieriö – idealistinen luonne

vino ympyrälieriö – yksinkertainen luonne

tetraedri – käytännöllinen luonne

oktaedri – moraaliton luonne

ikosaedri – jakautunut persoonallisuus.

TUNTU:

muhkurainen – melankolikko

tasainen – sangviinikko

kova – flegmaatikko

pehmeä – koleerikko

kimmoisa – mysteerikko

jäntevä – sekaluonne

liikkuu nesteessä – idiootti

kiinni sisäpinnassa – sonni.

ASEMA:

oikea ylempänä – runoilija

vasen ylempänä – vaurautta

oikea edessä – korkea moraali

vasen edessä – lahjaton

yhtä ylhäällä/alhaalla – jonglööri

yhtä edessä/takana – ihmissuhdetaitoja.

ULOTTUVUUS:

isot roikkukivekset – eroottista osaamista

pienet roikkukivekset – eroottista osaamattomuutta

isot kiinnittyneet – poliitikko

pienet kiinnittyneet – virkamiestyyppi.

VÄRI:

vaalea – karsastusta

tumma – ihmisenä kypsä

tummempi – itseriittoisuutta

tummin – ongelmia hygienian kanssa.

KARVOITUS:

runsas – taipumusta haihatteluun

harva – suvaitseva

sileä, karvaton – infantiili.

KOKO:

isot – helppo luonne

pienet – omituisia tapoja.

Harri oli ehtinyt lukaista vihkosen läpi, kun kouluterveydenhoitaja Kamfeeri-Meeri avasi vastaanottohuoneensa oven ja kajautti Harrin nimen. Harri nousi seisomaan ja käveli ovelle. Terkkari ohjasi hänet sisään ja sulki oven hänen jälkeensä.

–        Pesepä ensin kätesi, sanoi Kamfeeri-Meeri.

Harri meni lavuaarin luo ja painoi pesuainetuubia. Hän painoi sitä uudestaan ja uudestaan, mutta sieltä ei tuntunut tulevan kuin vettä.

–        Anteeksi, mutta näyttää siltä, että pesuaine on loppu ja että tuubista tulee vain vettä, sanoi Harri.

–        Ei pidä paikkaansa. Vesi tulee hanasta, pesuaine tuubista.

–        Tuota, anteeksi vain, mutta molemmista tulee vettä, tuubista tosin vain pikkuriikkisen kerrallaan.

Kamfeeri-Meeri käveli Harrin luo.

–        Tämä on pesuainetta, hän sanoi osoittaen tuubia. – Sinä olet selvästi tollojen tapojen orja. Vie aikaa kitkeä tuommoiset tottumukset sinusta, jos et itse ole siihen halukas. Ehkä se ei onnistu sittenkään.

–        En ymmärrä, sanoi Harri hätääntyneenä.

–        No, älä noin kovasti säikähdä. Sinulla on mielikuva tollojen pesuaineputkiloista, joissa kirkkaan värinen tahna tai liuos valuu hitaasti, vaikka puristaisi kuinka kovaa. Me velhot tiedämme paremmin. On käytännöllisempää ja taloudellisempaa laimentaa pesuaineliuos molekyylitasolle asti, niin ettei siinä oleva pesuaine kuluta ihoa tai hiuksia. Pesuaineet kun ovat aina kemikaaleja. Näin toimimalla poistamme niistä myrkyt ja haitalliset ainesosat, mutta jätämme terveelliset ja hyödylliset. Eivätkä rahanahneet tyypit pääse rikastumaan pesuaineilla, jotka sentään ovat päivittäisiä välttämättömyyksiä. Tulepa istumaan tähän pöydän viereen!

Harri asteli osoitetulle paikalle.

–        Sinulla on luomenalku vasemmassa käsivarressa.

Harri katsoi kättään. Niin tosiaan oli.

–        Se merkitsee, että ensi tiistaina hukkaat lompakkosi, alkuiltapäivästä. Jos sinulla on toisessa käsivarressa myös luomi…

He katsoivat molemmat oikeaan käsivarteen.

–        Ei ole, sanoi Kamfeeri-Meeri. Kirjoitan papereihisi: ”Toista luomea vastaavassa kohdassa ei löytynyt.”

–        Mitä se tarkoittaa? kysyi Harri.

–        Ei mitään vakavaa. Et vain löydä lompakkoasi.

–        Sepä harmi, Harri sanoi.

–        Ei etukäteen kannata harmitella.

–        Ehkei sitten. Eihän sille voi mitään, Harri totesi.

–        Otapa hyvä asento. Aion nyt hypnotisoida sinut, Harri. Teen niin kaikille, jotta saadaan selville teidän edelliset elämät. Monet vaikeudet ja ongelmat juontuvat menneisyydestämme, ja mitä vaikeampia, sitä kaukaisempia ne usein ovat, koska ne ovat kulkeneet mukanamme sitä pitemmän ajan. Nykyään näihin kiinnitetään vakavasti huomiota ja oppilaat ohjataan tarpeen vaatiessa jopa terapiaan. Papereiden mukaan sinulla on ollut usein muistumia aikaisemmista elämistäsi.

–        Niin, olen nähnyt unia, mutta kasvatusvanhempani eivät ole auttaneet minua selvittämään niitä. Olenkin aina halunnut tietää, missä kaikkialla olen elänyt, sanoi Harri innostuneena.

–        Varoitan sinua, Harri. Kaikki, mitä saamme tietää, ei välttämättä ole lainkaan mukavaa.

–        Miten niin? Harri hämmästeli.

–        Ajattelepa itse. Jos muistelet nykyistä elämääsi taaksepäin, muistat hyviä asioita ja huonoja asioita, eikö niin?

–        Kyllä.

–        Jos siis lähdemme kaivelemaan menneitä elämiäsi, siellä on moninkertainen määrä niitä molempia ja vielä paljon suuremmalla voimalla. Syntymiä, kuolemia, sydänsuruja, sairauksia, ystävyyttä, rakkautta, sanalla sanoen: kaikkea.

Harri ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta.

–        Olisiko siinä tapauksessa parempi jättää kaivelematta? kysyi Harri.

–        Mietipä sitä. Olet velho. Olet tietoinen mahdollisuudestasi käydä käsiksi nyt kaikkeen, mitä sinulle on kertynyt taakaksi. Voi olla, että muinaisuudestasi löytyy hirmuisia asioita, mutta koska olet velho, on myös luultavaa, että olet jo menneisyydessäsi selvittänyt suuren osan ongelmiasi. Ehkä nyt tarvitaan vain hienosäätö, viimeinen silaus. Mehän olemme loppujen lopuksi kuin aatelisia, sanoi Kamfeeri-Meeri.

–        Jos jätän käyttämättä tämän tilaisuuden, en ehkä kykene palvelemaan lähimmäisiäni sillä paikalla, johon minut on tarkoitettu, sanoi Harri vakavana.

–        Olet viisas poika, Harri Potaska. Päätös on viime kädessä sinun. En voi tehdä mitään kovin hyödyllistä vasten tahtoasi.

Harri tunsi aikuisuuden hengen hartioillaan. Hän suoristautui tuolissaan ja nyökkäsi vakavana.

–        Tässä voi olla sellainen lisähyöty, että jos käy ilmi, että olet aikaisemmin opiskellut Inhapihkassa, sinulta ei enää peritä oppilasmaksua, sanoi Kamfeeri-Meeri hymyillen.

–        Miksei?

–        Eihän samalta henkilöltä veloiteta useampaan kertaan! Kamfeeri-Meeri naurahti. – Mutta nyt, Harri Potaska, tunnet itsesi väsyneeksi. Silmäluomesi alkavat painaa, ripsesi eivät pysty harjaamaan kaikkea unihiekkaa. Rentoudut, annat kaikkien lihaksiesi valua löysänä alaspäin. Et jännitä, et kuule kuin minun puheeni ja sen, mitä sielusi paljastaa.

Harria raukaisi. Hän olisi mieluusti ojentautunut, mutta onneksi muovinen tuoli oli ergonomisesti muotoiltu, niin että se tarjosi pehmeähkön sylin. Harri tunsi nukahtavansa, mutta kuitenkin ohjailevansa itseään. Hän kuuli terveydenhoitajan äänen, mutta se ei häirinnyt häntä, vaan tuntui äidillisen opastavalta.

–        Olen ratsun selässä. Ratsastan hurjaa vauhtia arolla. Roikotan kädessäni jonkun päätä…Riemuitsen, se on viholliseni pää…Saavun teltalle. Siellä toverini odottaa minua. Hän tervehtii minua käden heilautuksella ja kutsuu minua…Menemme telttaan. Hän riisuutuu ja käy vatsalleen…

–        Hyvä, riittää jo, jatka matkaasi, sanoi Kamfeeri-Meeri lempeästi.

Harri kävi läpi seitsemänkymmentäkolme entistä elämäänsä ja terveydenhoitajan vastaanotto venyi kolmituntiseksi. Kun vastaanotot olivat siltä päivää ohi – Harri oli Manalan viimeinen; hänet oli sijoitettu viimeiseksi, koska arveltiin, että hänellä olisi runsaasti entisiä elämiä – Harri ja muut ensimmäisen vuoden oppilaat keskustelivat innokkaasti entisistä elämistään koulun takkahuoneessa. He olivat olleet sotapäällikköjä ja kuninkaita, kurtisaaneja ja humanoideja.

–        Olin faarao, ajatelkaa! riemuitsi Alistair. – Minä rakennutin pyramidin itselleni. Viisikymmentä tuhatta orjaa raatoi vuokseni. Minut haudattiin juhlallisin menoin ja kammioni pantiin täyteen ihmeellisiä rikkauksia.

–        Parasta tässä on, että minä olin se hautarosvo, joka vei ne kaikki! nauroi Anthony.

–        Mihin sinä muuten kulutit ne kaikki kalleudet? kysyi Harri.

–        Luulen, että viiniin, lauluun ja naisiin, päätellen siitä, miten kurjissa oloissa vietin seuraavat kuusi lihaksi tuloani, vastasi Anthony. – Kuolin koleraan neljä kertaa peräjälkeen.

–        Minä olin täällä koulussa ensimmäisen kerran oppilaana kuusikymmentä vuotta sitten, sanoi Rommi. – Eikä minun tarvitse maksaa koulumaksua! Se on hyvä uutinen isälle ja äidille.

–        Koska he ovat niin köyhiä, irvisteli Puff Dragon.

–        Ehkä selvitämme sinun entiset elämäsi myös, Puff, ja kerromme niistä julkisesti, sanoi Artemisia terävästi.

–        Siitä vaan, saatatte yllättyä, Puff sihisi upottavan nojatuolin syvyyksistä.

–        Yllätymme vain, jos olet ollut jotain muuta kuin nokkonen tai mato ja jos jälleensyntymiesi määrä on alle viisisataa. Mutta Rommi, jos ehdit silloin käydä koulun, eihän sinun tarvitsisi käydä tätä uudelleen, sanoi Conan.

–        Kaikki kurssit, jotka on käynyt joskus aiemmissa elämissä, hyvitetään, lukee säännöissä, sanoi Anthony.

–        Siinä vain kävi sillä tavalla ikävästi, että en ehtinyt koskaan edes saapua kouluun, koska kuolin Lontoon pommituksissa. Ainoastaan lukukausimaksut ehdittiin hoitaa. Sitten kuolin.

–        Minulla taas on aika hassu kuvio äidin kanssa, sanoi Maxine. – Jos muistan oikein, niin ensin minä synnytin äitini, sen jälkeen hän synnytti minut. Sitten taas minä synnytin hänet, minkä jälkeen hän synnytti minut. Kaksitoista sukupolvea! Kaikki lähti siitä, että olimme alun perin toisiimme syvästi kiintyneet kaksoisveljet.

Ilta päättyi, kun valvoja tuli hätistelemään oppilaat Manalaan. Harri huomasi, että Rommi istui puristaen silmiään tiukasti kiinni. Uudelleen ja uudelleen Rommi kertasi näkemäänsä. Hypnoosin paljastamat kuvat jylläsivät hänen mielessään: ”Ruokaa, ruuan luokse. Hyviä tähteitä. Lautasella. Täytyy ehtiä ennen tovereita. Aargh! Valoa! Pois! Kirkas! Pakoon! Päästäkää, pois tieltä!”

–        Mikä sinulla on, Rommi? Harri kysyi ja laski kätensä Rommin olalle.

–        Minä vain en jaksanut kertoa ihan kaikkea, vaikka onhan meillä jokaisella menneisyytemme, vastasi Rommi alakuloisesti.

–        Sinä sait vapautuksen Inhapihkan oppilasmaksusta ja se on kova juttu se, sanoi Harri. – Sinä olit ainoa tähänastisista. Kukaan muu ei ole ollut täällä oppilaana kahdesti. Se on hieno uutinen vanhemmillesikin. Ja koska kuolit pommituksissa, sait tavallaan uuden tilaisuuden opiskella Inhapihkassa.

–        Joo, vanhemmat saavat ostettua enemmän tulilientä, mutisi Rommi.

–        Ilmenikö jotain ikävää? kysyi Harri hiljaa.

–        Harri, ennen sitä…kun olin sodan aikana täällä oppilaana…

–        Niin? En kerro kenellekään.

–        Minä olin torakka suoraan viidessä alenevassa polvessa.

Kun he olivat käymässä vuoteisiinsa, huomattiin, ettei Vivian ollut paikalla. Hän ei myöskään ollut tullut kertomaan omista elämistään. Claire ryntäsi huoneeseen hätääntyneenä.

–        Oletteko kuulleet? Vivian on pidätetty!

–        Mitä? Milloin? sanoivat yksi ja toinen.

–        Urjakkeet noutivat hänet suoraan terkkarin vastaanotolta ja veivät jonnekin pois!

–        Miksi? kysyttiin. – Mitä hän on tehnyt?

–        Ei hän ole tehnyt mitään, sai Claire sanotuksi yrittäessään tasata hengitystään. – Mutta hän on ollut jossain edellisessä elämässään joku merirosvo.

–        Kuulostaa aika kummalliselta, sanoi Anthony. – Moni meistä on ollut yhtä sun toista, eikä kukaan ole syyttämässä meitä mistään.

–        Kaikkeuteen kuuluu myös kärsimys, sanoi Alistair. – Ja niin vain on, että kun on kärsimystä, jonkun on aiheutettava se.

–        Niin, niin, sanoi Claire, mutta se merirosvo olikin surmannut velhon!

Pages: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *