Muurinpohjapuuro ja kolme muuta satua


Muurinpohjapuuro

Olipa kerran kaupunki, joka oli pyöreä kuin rinkeli ja jonka keskellä asui leipuri. Kaupungin ympäri juoksi korkea ja paksu muuri, jonka molemmissa päissä oli portti, ja toisesta niistä pääsi sisään ja toisesta ulos ja ne yhdisti toisiinsa kaupunkia halkova pääkatu. Sen varrella oli liikkeensä leipurillakin, isolla ja vahvalla miehellä, jollaisia ei kasva pelkällä vehnäsellä.

Eräänä aamuna, heti kohta avaamisen jälkeen, saapui leipurin puotiin kaupungin lääkäri, oikea tohtori.

–        Huomenta, herra leipuri! Anteeksi, että vaivaan, sanoi tohtori astuessaan sisään.

–        Huomenta, herra tohtori! Ette vaivaa lainkaan, sanoi leipuri. – Saako olla jotain?

–        Kiitos ei, herra leipuri, sanoi tohtori, joka oli hiljainen ja varovainen mies.

–        Ai, ette siis ole vielä syönyt aamupuuroanne, päätteli leipuri.

–        En niin, vastasi tohtori, mutta moni muu on.

–        Varmasti. Minun jauhoistani keitetty puuro on maan kuulua, kehuskeli leipuri. – Siitä kuullaan vielä!

–        On jo kuultukin, sanoi tohtori. – On ilmennyt joitakin eriskummallisia tapauksia, joiden vuoksi olen tullut luoksenne. Suvaitsisitteko seurata minua, herra leipuri?

Vaikka tohtorin puheet olivat jälleen yhtä vaikeaselkoisia kuin hänen käsialansa, päätti leipuri seurata häntä, sillä jos tohtorin nähtäisiin poistuvan hänen liikkeestään ilman ostoksia, saattaisivat ihmiset luulla, että niin kävi terveydellisistä syistä – ja kuka silloin enää uskaltaisi ostaa leipurin tuotteita! Niin he lähtivät, tohtori edellä ja leipuri perässä, ja saapuivat erään talon luokse. Talon sisältä kuului kamala huuto ja voihkina ja niinpä olikin talon edustalle kokoontunut sankka joukko hyvää tarkoittavia ihmisiä, niin kuin aina onnettomuustapauksissa. Tohtori asteli kuitenkin suoraan sisään ja leipuri meni hänen jälkeensä.

–        Ahaa, vai siinä on tämä hyväkäs! huusi talon emäntä osoittaen leipuria uhkaavasti leipälapiolla. – Katsokaas miestäni! Oletteko nähnyt hänellä ennen tuollaista vatsaa?

Leipuri muisteli, että talon isännällä oli ollut pyöreä vatsa aikaisemminkin, eikä vatsa siihen nähden näyttänyt pienentyneen, vaan pikemminkin paisuneen, mikä oli leipurin mielestä luonnollisempaa. Mutta talon emännän käytös oli niin uhkaavaa, että ihmetyksestään huolimatta leipuri kielsi.

–        En ole nähnyt miehellänne moista vatsaa, hän sanoi.

–        Tunnustatte siis tekosenne! emäntä huusi. – Syyllinen tunnusti! Hänellä ei ole puhtaita jauhoja pussissaan!

–        Tämä on jo paksua! Minut leimataan syylliseksi, vaikken edes ymmärrä mitään, sanoi leipuri.

–        Pilkkaatte vielä! Tuo mieheni luonnoton pyöreys johtuu teidän puurostanne! Kysykää tohtorilta, jos ette usko! Eikös johdukin, tohtori?

Tohtori oli vakavaluonteinen mies, joka ei halunnut hätiköidä, joten hän katsoi tarpeelliseksi selostaa kaiken.

–        Tänä aamuna arvon rouva keitti miehelleen puuroa kaupunkimme leipurin jauhoista. Syötyään lautasellisensa talon isäntä tavalliseen tapaansa ilmaisi tyytyväisyyttään ruumiinkielellä, kunnes alkoi äkkiä pullistua vatsan seutuvilta mollukaksi, jollaisena hänet nyt näemme – ja kuulemme, lisäsi tohtori lopuksi, sillä isännän valitus ei ollut tauonnut hetkeksikään.

Ajatus mahdollisesta syyllisyydestä alkoi ahdistaa leipuria, joten hän päätti suorittaa omia tutkimuksia. Siksi hän esitti kysymyksen: – Rouva hyvä, millä miehenne maustoi puuronsa?

–        Hunajalla, vastasi talon emäntä.

–        Kuten tunnettua, on hunaja varsin makeaa, joten on pidettävä mahdollisena, että miehellänne on sitä nyt mahan täydeltä, päätteli leipuri.

–        Ei hän ottanut kuin lusikallisen, sanoi talon emäntä hurjistuen entisestään, niin ettei se siitä johdu! Sitä paitsi, pippurillako se puuro olisi pitänyt höystää?

–        Tuota, jos saan sanoa, puuttui tohtori puheeseen, niin tiedossani on muitakin vastaavia tapauksia tältä aamulta ja lisukkeet ovat vaihdelleet, joten kyse lienee puurojauhojenne epäsuotuisasta vaikutuksesta, herra leipuri.

Tilanne oli leipurin kannalta koko lailla nolo, mutta hän pakottautui arvokkaaksi kuin marjapiirakka ja sanoi: – Perästä kuuluu! Sitten hän lähti.

Sinä päivänä ei kukaan tullut ostoksille leipurin liikkeeseen, sillä tohtorin lausumia toistettiin kaupungilla sanasta sanaan ja korvasta korvaan ja tietämättömiäkin valistettiin viimeistään leipurin oven edessä. Niin jäivät tuoreet, lämpimät leivonnaiset vaille syöjiä ja jäähtyivät. – Huomenna ne ovat jo eilisiä, harmitteli leipuri.

Seuraavaksi päiväksi leipuri leipoi taas täyden lastin, mutta ostajia ei ilmaantunut. Päivällä kävi yksi ainoa asiakas, jolle ei kuitenkaan tuntunut mikään kelpaavan kuin hypisteltäväksi ja joka lähti heti, kun leipuri kertoi tarjoavansa korvapuustin ilmaiseksi.

Sitä seuraavana päivänä leipuri leipoi jälleen, mutta koska kukaan ei ollut ostanut mitään kahteen päivään, hänellä oli käsissään kolmen päivän varasto, josta osa oli jo kuivahtanut.

Mutta sitten saapuivat liikkeeseen seitsemän yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valittua kaupunginvaltuutettua – olipa heistä joku tainnut virkansa periäkin – yhtenä jonona, ensin kolme silinterihattuista herraa, sitten kolme huopahattuista ja viimeinen, joka piti ovea auki toisille, oli hatutta päin.

He ilmoittivat tulleensa tekemään terveystarkastusta ja kävivät ripeästi toimeen. Siinä he nyt massuttivat.

–        Ei hassumpaa, sanoi ensimmäinen silinterihattuinen herra.

–        Ei ollenkaan hassumpaa, sanoi toinen silinterihattuinen.

–        Ei laisinkaan hassumpaa, sanoi kolmas.

–        Ei valittamista, sanoi ensimmäinen huopahattuinen herra.

–        Käypää tavaraa, sanoi toinen huopahattuinen.

–        Ihan syötävää, sanoi kolmas.

Hatutta päin ollut ei sanonut mitään, mutta toimitti tehtäväänsä sitäkin tarmokkaammin.

Kun kaikki leipurin tuotteet oli käyty lävitse, lausuivat kaupunginvaltuutetut yhteen ääneen: – Puuroon emme koske, sillä siitä meillä on lääkärin lausunto!

Tämän jälkeen kaupunginvaltuutetut poistuivat leipurin luota hyvässä järjestyksessä, ensin silinterihattuiset, sitten huopahattuiset ja viimeksi hatutta päin ollut, joka sulki oven.

Leipurin tuotteet oli siis puuroa lukuun ottamatta todettu syömäkelpoisiksi, mutta siitä huolimatta ei kukaan enää tullut hänen liikkeeseensä. Leipuri joutui itse syömään omat leipomuksensa suruunsa. Lopulta hän sulki puotinsa. Kaupungilla ihmiset osoittivat häntä sormella ja erityisen vihaisesti häneen katsoivat ne, joiden perheessä oli isovatsaisia puuronsyöjiä. Joskus leipuria heiteltiin taikinanpaloilla ja huudettiin: – Meidän puurommepa on pehmeää!

Sitten tuli sota. Eräs kenraali lähetti sanan, kaupungin on antauduttava tai hän hyökkää. Kaupunkilaiset päättivät ryhtyä vastarintaan ja sulkivat portit, jolloin kenraali määräsi joukkonsa piirittämään kaupunkia joka puolelta ja ryhtyi valmistelemaan hyökkäystä. Leiri pystytettiin ja sotilaita saapasteli mitä erilaisimmissa muodostelmissa, viirit hulmusivat ja soittokunta puhalteli iloisia marsseja. Tättärää! Töttöröö! Oli lähdetty soitellen sotaan.

Pienestä koostaan huolimatta kenraali oli suuri sotapäällikkö. Hänellä oli kauhia maine, koska hän oli aina voittanut kaikki vastustajansa. Mitä voisi yksi kaupunki häntä vastaan?

–        Ei mitään, sanoi kenraali. – Minun kanuunoillani kolkutellaan nuo muurit alas ja jätetään portit pystyyn, että saavat sitten avata!

Pian rupesivatkin tykit jyskäämään. Ensin niillä tähdättiin vähän kehnosti, koska kuulia putosi minne sattui, kaupunkiinkin, jolloin puurovaivaiset niitä nähdessään naureskelivat, että mitäs se tuollainen maassa haittaa, mutta heillä on tuommoinen mahassa! Mutta jonkin ajan kuluttua oli jokainen tykki kohdistettu niin, ettei muurissa ollut ainoatakaan kohtaa, johon ei olisi ammuttu. Ja niin kävi, että vaikka muuri oli vankkaa tekoa, ei edes se jaksanut pitää puoliaan loputtomiin.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s