Kitupiikki ja kolme muuta satua

Turha-Toivo

Olipa kerran iäkäs pariskunta, joka oli kauan toivonut lasta. Kun heille viimein suotiin potra poika, iltatähti, jäi se myös heidän ainokaisekseen. He hellivät lasta kaikella rakkaudellaan ja antoivat hänelle nimeksi Toivo. Vuosi toisensa jälkeen vanhemmat uurastivat kotona ja pellolla, kun taas Toivon vuodet kuluivat, äitinsä murheeksi ja isänsä mieliharmiksi, uunin päällä makaillen. Jos äiti joskus pyysi Toivoa osallistumaan talon töihin, tämä mutisi jotain hyväntahtoista ja käänsi kylkeä. Jos isä joskus komensi Toivoa töihin, tämä vain käänsi kylkeä. Niinpä isänsä oli jo varhain muodostanut käsityksen, että poika oli vätys, eikä hänestä muuta tulisikaan, mutta äiti elätteli salassa toiveita. Kerran eräs matkalainen kaatui hevoskärryillään ja Toivon vanhemmat kävivät ripeästi auttamaan häntä. Kun vieras kysyi, eikö kannattaisi pyytää apuun myös talon nuori isäntä, tokaisi isä siihen: ”Turha toivo!” Ei kulunut kauaakaan, kun juttu oli levinnyt kaikkien tietoon. Sen seurauksena Toivoa ruvettiin yleisesti kutsumaan Turha-Toivoksi. Silti, tai kaikesta huolimatta, Toivosta kasvoi komea nuorukainen.

Eräänä nimenomaisena päivänä oli perhe sisällä talossa. Äiti leipoi, isä luki sanomalehteä ja Turha-Toivo loikoili uunin päällä kissojen kanssa.

– Kuulepas tätä, eukkoseni, huudahti isä. – Täällä lehdessä on kuninkaanhovin maksama ilmoitus. ”Hänen Majesteettinsa kuningas tekee tiettäväksi koko valtakunnalleen ja laajemminkin, jos kiinnostusta ilmenee, että Hänen Majesteettinsa ainoa lapsi, Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa kruununprinsessa on tullut täysi-ikäiseksi ja saavuttanut täten soveliaan iän solmia avioliitto.”

– Ihan kuin meidän Toivo, sanoi äiti. – Hänkin on täysi-ikäinen.

– ”Julkisesti ilmoitetaan, että Hänen Majesteettinsa lupaa kruununprinsessan käden sille, joka tekee jotain sellaista, jota kukaan ei ole koskaan aiemmin tehnyt.”

– Siinäpä vasta ehto, hämmästeli äiti. – Ihanko kuka vain voi saada prinsessan?

– Niin tässä sanotaan, eikä sanomalehti valehtele, sanoi isä. – Mutta onhan sellaisen tekeminen niin vaikeaa, ettei sitä voi harjoittaa kuin joku prinssi taikka filosofi. Mitenkä joku tavallinen ihminen voisi mitenkään tehdä ennen tekemätöntä?

– Toivottavasti sellainen löytyy, sanoi äiti. – Olisi sääli, jos niin hyvä ja kaunis prinsessa ei pääsisi naimisiin.

Turha-Toivo venytteli uunin päällä ja haukotteli kuuluvasti.

– Luehan, isäukko, vielä uudestaan se ilmoitus!

– Lue itse, jos kiinnostaa, isä ärähti ja käänsi sivua. – Minä en rupea sinulle toistelemaan!

– Lue nyt, kun poika pyytää, sanoi äiti. – Panen jo kaakunkin uuniin.

Isä otti ilmoituksen esille ja alkoi lukea niin hiljaa ja epäselvästi, että Turha-Toivo joutui useasti keskeyttämään kysyäkseen, mitä siinä oikeastaan sanottiin, mutta ilmoituksen loppua kohden isän ääni kohosi jo aika kovaksikin. Kun isä oli lukenut ilmoituksen, Toivo kysyi:

– Onko siinä osoitetta?

– En katsonut, isä sanoi ja käänsi sivua.

– On siinä oltava, sanoi Turha-Toivo.

– Katso nyt, kun se on pojalle tärkeää, sanoi äiti. – Kaakkukin on jo paistumassa.

– Kuninkaallinen kanslia, Kuninkaanlinna. Päivätty eiliselle. Kosijoita odotetaan huomenna.

Turha-Toivo hyppäsi uunin päältä niin vikkelästi, että hänen vanhempansa ihan hämmästyivät. Hän otti hellan vierestä kirveen oikeaan käteensä ja halkopinosta yhden halon vasempaan.

– Tämä poika lähtee kuninkaanlinnaan! sanoi Turha-Toivo.

– Voi, poika kulta, mitä sinä siellä? sanoi äiti. – Linna on suuri ja kaupunki kaukana, ja tuleehan tännekin ensi vuonna markkinat.

– Ei, äitimuori, nyt minun on mentävä. Prinsessa ei ehkä saavu markkinoille.

– Meinaatko sinä vihdoinkin mennä töihin? kysyi isä.

– Minä menen ottamaan prinsessan morsiamekseni, isäukko! Jos äitimuori laittaa minulle evästä matkaan, niin ehdin kuninkaanlinnaan vielä illaksi. Enempää kuin päivää varten ei tarvitse varustaa, tottahan kuningas pitää huolta vieraistaan.

– Voi, laitanhan minä, poikakulta, sinulle eväät, sanoi äiti. – Saat kaakunkin mukaasi.

– Kaakunkin! isä huudahti. – Se on jo liikaa.

– Ei prinsessaa voi pelkän suolaisen varassa mennä kosimaan, sanoi äiti.

Turha-Toivo otti eväät, kirveen ja halon. Sitten hän heilautti kättään ja sanoi:

– Kun häitä laitetaan, lähetän vaunut hakemaan teidät juhlaan!

Turha-Toivo astui ovesta pihalle, meni portista maantielle, kulki sitä aikansa, kunnes saapui valtatielle, jota pitkin hän käveli aina kuninkaanlinnaan saakka. Matkalla eväät hupenivat niin, että kuninkaanlinnaan saapuessa hänellä ei ollut jäljellä kuin murunen kaakusta, jonka hän nautti iltapalakseen. Oli tullut jo iltayö ja siksi pimeä, että Turha-Toivo hakeutui lähimpään heinäkasaan, laski kirveen ja halon käsistään ja nukahti.

Kun aamu koitti, Turha-Toivo heräsi torvensoittajien fanfaariin. Kosijoita oli saapunut runsaslukuisesti läheltä ja kaukaa, idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä sekä väli-ilmansuunnista. Koko valtakunta tuntui olevan paikalla katselemassa; eihän prinsessaa joka päivä saateta miehelään. Linna oli koristeltu juhlavasti kukilla ja paperitähdillä, ja lippu liehui melkein joka salossa. Kun toiset kosijat palvelijoineen järjestäytyivät mennäkseen portista kuninkaanlinnan sisäpihalle, Turha-Toivo puisteli heinät yltään ja käveli jäseniään oikoen lähimmän oven luokse käsissään kirves ja halko. Hän koputti oveen, jolloin häntä pyydettiin astumaan sisälle.

– Saisikos kosija aamiaista, kysyi Turha-Toivo.

Nauraen pyydettiin Turha-Toivoa istumaan. Huone oli linnan työväen ruokatupa ja siellä

syötiin juuri aamiaista. Turha-Toivo söi niin runsaasti, että hänen teki mieli heti käydä levolle.

– Joko kosijat ovat menneet sisälle? kysyi Turha-Toivo muistaessaan varsinaisen asiansa.

– Jo vain, vastasi yksi palvelijoista. – Tuo torvien töräytys oli merkki siitä, että valtaistuinsalissa aloitetaan vastaanotto. Kenenkä palvelija sinä olet?

– En kenenkään, juurihan sanoin tulleeni kosimaan, sanoi Turha-Toivo.

Kukaan ei uskonut Turha-Toivoa, vaan hänen käskettiin hakeutua isäntänsä luokse vähän äkkiä. Turha-Toivo nousi ja kiitti aamiaisesta ja palasi linnanpihalle. Hetkisen hän katseli ympärilleen ja suunnisti sitten sinne, missä näki suuren ihmisjoukon ja myyntikojuja.

– Anteeksi, miten pääsee prinsessan luokse? kysyi Turha-Toivo lähimmältä kaupustelijalta, jolla oli myynnissä postikortteja ja rintanappeja, joihin oli maalattu prinsessan kuva.

– Sinusta en tiedä, mutta kosijat menivät noista ovista äskettäin, vastasi kaupustelija ja viittasi suuriin oviin, jotka johtivat linnan sisäpihalle. – Ostatko napin vai kortin?

– Onko tuo prinsessa? kysyi Turha-Toivo osoittaen nuoren naisen kuvaa. – Vai tuo vanhempi nainen?

– Vanhempi on edesmennyt kuningatar, prinsessan äiti. Kuningas jäi leskeksi muutama vuosi sitten. Nuorempi on prinsessa. No, ostatko?

– Hänpä onkin kaunis. En tehnytkään turhaa matkaa, sanoi Turha-Toivo.

– Kuuluu olevan myös viisas, sanoi kaupustelija. – Mutta luonnetta ei voi painaa korttiin. Kummanko otat – vai otatko molemmat?

– En, kiitos, osta mitään. Luulen kyllä tuntevani prinsessan.

Kaupustelija ihmetteli vähän, mutta ryhtyi pian tekemään kauppaa toisten kanssa. Turha-Toivo asteli suurten ovien eteen ja oli tarttumassa pronssiseen kolkuttimeen, kun silmien korkeudelta avautui luukku, josta tuijotti tuima silmäpari.

– Mitä asiaa, sanoi ääni, joka oli enemmän käskevä kuin kysyvä.

– Olen tullut kosimaan prinsessaa, mutten ehtinyt äskeiseen joukkoon, koska söin aamiaista.

Luukku suljettiin saman tien. Turha-Toivo jäi seisomaan ovien eteen. Hän seisoi siinä niin kauan, että ihmiset kiinnittivät häneen huomiota ja alkoivat nauraa ja huudella hänelle. Turha-Toivo ei kääntynyt katsomaan taakseen, vaikka meteli ja ivailu yltyivät. Jonkin ajan kuluttua se kuitenkin loppui, koska ovea raotettiin juuri yhden ihmisen mentäväksi ja Turha-Toivo astui sisäpihalle. Hänen edessään seisoi vankkarakenteinen haarniskoitu vartija, jolle kuului tuo äskeinen silmäpari.

– Sanoivat, että joukosta puuttui joku, joka oli ilmoittanut saapuvansa. En tiedä, enkä kysy, oletko sinä hän, sanoi vartija. – Mitä sinä aiot tehdä tuolla kirveellä?

– Teen sen, mitä vaaditaan prinsessan saamiseksi. Ja halko kuuluu samaan.

– Jaha. Portaat ylös ja suoraan punaista mattoa eteenpäin, niin saavut valtaistuinsaliin.

Pages: 1 2 3 4 5 6 7 8

4 Comments

  • sinikka buckley

    A bit secretive story… what was the point? Very nice approach, beautiful writing style, a traditional fairy tale touch.

  • sinikka buckley

    Most charming. But deep inside a reader would possibly expect a bit more surprises. Actually altogether very beautiful prince and princess tale with a happy ending of course.

  • sinikka buckley

    A most beautiful story with captivating fantasy and symbolism.
    An evil spider, butterflies and a friendly bunny appear in the morning dew to a little fairy who wants to fly free and wild.
    This has real fairy tale atmosphere.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *