Kitupiikki ja kolme muuta satua

Eno huokaisi syvään. Hänellä olisi tämä päivä aikaa kätkeä kirstu. Hän melkein juoksi sänkynsä luo ja avasi sen alla olevan lukollisen laatikon, jossa oli tuo ruosteinen kirstu, suuri kuin miehen syli ja painava kuin synti. Kun eno yritti vetää sen esille, se ei liikahtanut hiukkaakaan. Kun eno tarttui siihen kaksin käsin, se liikahti vähän, tai sitten se oli eno, joka liikahti. Kun eno kitkutteli aikansa, kirstu suostui lopulta siirtymään lattialle. Ähkien ja puuskuttaen, työntäen, vetäen ja potkien eno raahasi kirstua makuuhuoneesta olohuoneeseen ja kellarin ovelle. Kellarin portaissa hän sai ponnistella kahdesti joka askelmalla, kirstun kummankin pään kanssa. Kun kirstu lopulta oli kellarin perimmäisessä nurkassa, hiki virtasi enosta puroina ja sydän hakkasi kuin olisi lyönyt lantteja. Näin kovasti ei eno ollut aikoihin raatanut rahojensa eteen.

Niin sitten tuli ehtoo, ja aamu, ja seuraava päivä. Sisarentytär ryhtyi innokkaasti siivoamaan ja eno lähti kipeitä jäseniään valittamatta pois tieltä. Palattuaan taloonsa iltapäivällä eno ei ollut tunnistaa sitä omakseen, niin siistiksi, puhtaaksi ja viehättäväksi oli sisarentytär sen saanut. Kaikissa ikkunoissa oli verhot, kaikilla pöydillä liinat, kaikilla tuoleilla tyynyt.

– Mistä kaikki tämä raha? huudahti eno.

– Voi, eno-kulta, työllänihän minä sen olen ansainnut! Älkääkä te nyt siitä rahasta, panen loput säästöön. Ja pianhan hankin lisääkin!

Eno hyrisi tyytyväisyyttään ja kävi halulla katettuun pöytään, jossa höyrysi kuuma lihakeitto.

– Saanhan pyytää enolta yhtä asiaa? kysyi sisarentytär kainosti, ja nähdessään enonsa epäluuloisen ilmeen hän lisäsi: – Voi, ei se ole mitenkään kuluihin liittyvää! Haluaisin vain pitää talon jatkossakin siistinä.

– Saat luvan, vastasi eno kauhoessaan keittoa lautaselleen.

– Kiitos, eno-kulta! Siispä seuraavaksi siivoan kellarin. Siellä oli ihan kamalasti pölyä. Hämähäkinseitit olivat niin isoja, että ne kelpaisivat verhoiksi.

Soppakauha kilahti lautaseen, kun eno katsahti sisarentyttäreensä lakanankalpeana.

– Oletko sinä käynyt kellarissa? kysyi eno ääni väristen.

– Vain pikaisesti, koska en pölyltä nähnyt mitään. Siksi voisin huomenna jatkaa siivoamista kellarista.

Väri palasi vähitellen enon kasvoille, kun hän lusikoi keittoa suuhunsa.

– Hyvä on, mutta älä tee sitä huomenna. On parempi, että olet välillä ulkona, jotta säilytät poskiesi punan, sanoi eno.

– Se onkin parempi ajatus! Huomenna menen torille ja siivoan kellarin vasta ylihuomenna.

Niin tuli ehtoo, ja aamu, ja seuraava päivä. Sisarentytär nousi varhain ja lähti torille iloisena. Eno nousi pian sen jälkeen sadatellen. Hän riensi kellariin ja alkoi kiskoa kirstuaan. Raahaaminen ei ollut yhtään helpompaa, vaan kaksin verroin sai eno ponnistella saadakseen kirstunsa ullakolle.

Kun sisarentytär seuraavana päivänä rehki kellarissa, eno oli liian väsynyt mennäkseen pois. Sen sijaan hän kierteli kasvimaalla ihastelemassa sisarentyttärensä viljelyksiä. Erityisesti enoa miellytti se, ettei sisarentytär ollut istuttanut kukkia yhteenkään sellaiseen kohtaan, jossa oli mahdollista kasvattaa hyötykasveja.

Kun oli illallisen aika ja molemmat istuivat höyryävän padan äärellä, eno kiitteli vuolaasti sisarentyttärensä ahkeruutta ja taitavuutta.

– Kiitos, eno-kulta! Nyt kellarimme on hyvä säilytyspaikka monenlaisille tavaroille, kun se on puhdas ja siisti ja sinne viitsii naisihminenkin mennä. Sitten minulla olisi vielä yksi pyyntö, sanoi sisarentytär hellästi, mutta nähdessään epäluulon pilkahduksen enonsa silmissä hän lisäsi kiireesti: – Mutta ei se ole mitään kuluja kasvattavaa. Arvaat varmaankin, että koko talo ei vielä ole käyty läpi. Myös ullakko on täynnä tomua ja seittejä.

– Oletko sinä käynyt ullakolla? kysyi eno kalmankalpeana.

– Ihan pikaisesti vain, koska se oli aivan kauheassa siivossa. Mutta voisin siivota siellä huomenna.

Nuohonnee vielä piipunkin, mietti eno synkkänä. Mutta haarukoidessaan lihaa padasta hän rauhoittui hiukan ja väri palaili hänen kasvoilleen.

– Hyvä on, sanoi eno. – Mutta älä tee sitä huomenna. Tarvitset yhden ulkoilmapäivän.

– Se on oikein hyvä ajatus. Menenkin huomenna markkinoille ja siivoan ullakon vasta ylihuomenna.

Niin tuli ehtoo, ja aamu, ja seuraava päivä. Sisarentytär nousi varhain valikoidakseen ja järjestääkseen myytäviään ja lähti sitten. Eno nousi vuoteeltaan manaillen ja kapusi ullakolle. Siellä hän istui tovin epätoivoisena miettien mihin voisi kätkeä kirstunsa. Sitten hän keksi, että hän voisi kätkeä sen maahan. Niin eno kokosi tarmonsa ja voimansa ja kiskoi kirstunsa riemulla ulos asti. Päästyään puutarhaan hän katsahti ympärilleen. Ei kirstua voinut kaivaa mihin tahansa. Kasvimaa menisi herkästi piloille. Kukkia taas ei ollut niin paljon, että niiden alle olisi voinut kaivaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi puutarhan laidalla kasvava yksinäinen päärynäpuu. Eno haki kellarista raskaan ruosteisen lapion, jolla hän sitten kaivoi kuopan päärynäpuun juurelle. Kun kuoppa oli valmis, eno pudotti arkun sen pohjalle. Kun hän loi kuoppaa umpeen, alkoi sataa. Aluksi pisaroita tipahteli harvakseltaan, mutta kun eno tasoitti kuoppaa, satoi kaatamalla. Koko puutarha muuttui mutavelliksi, mutta enosta se oli vain hyvä, sillä hänen ei tarvinnut peitellä jälkiään. Kohta ei erottanut, että mitään oli raahattu tai että mistään oli kaivettu.

Kun sisarentytär palasi, hän näki enonsa yltä päältä märkänä yskimässä vuoteessa.

– Voi, eno-kulta! Pitikö teidän mennä kasvimaalle tällaisella ilmalla? Olisinhan minä sen hoitanut vaikka huomenna.

Eno vilustui pahasti, ja sisarentyttärellä oli kädet täynnä työtä hänen hoivaamisessaan, niin että ullakon siivoaminen siirtyi kahdella viikolla. Kuume nousi väliin korkeaksi. Eno houraili ja sisarentytär pelkäsi hänen menehtyvän, kävipä jopa lääkäri enoa katsomassa. Kuitenkin eno lopulta parani, mutta ihan entiselleen ei hänen terveytensä koskaan enää palautunut. Enon kävely muuttui hitaaksi ja hänen olemuksensa jotenkin voimattomaksi, joten päivät kuluivat jatkossa pääasiassa tuolissa istuskellen ja puutarhaan katsellen.

Parissa vuodessa sisarentyttärestä kehkeytyi viehättävä ja vauraskin nuori nainen, jolle suorastaan sateli avioliittotarjouksia. Mutta hän torjui ne kaikki sanoen hoitavansa vanhaa enoaan vaikka lopun elämäänsä. Ja lopun enon elämää hän hoitikin, sillä äkkiä eno kuoli. Sisarentytär itki haikeasti ja järjesti enolleen varsin hienot hautajaiset, olihan hän nyt perinyt tämän talon ja puutarhan. Mutta mihin eno haudattaisiin?

– Viimeiset vuotensa hän istui katselemassa tuota päärynäpuuta, sanoi sisarentytär. – Hänellä oli usein suussaan pieni hymyntapainen, joten varmaan tuosta puusta oli tullut hänelle jotenkin rakas. Haudatkaamme hänet siis sen juurelle!

Kuusi miestä kantoi enon arkkua ja neljä kaivoi hautaa. Kuoppa ei vielä ollut kovin syvä, kun lapiot kilahtivat.

– Onko siinä kivi, ihmetteli yksi kaivajista.

– Katsotaas, sanoi toinen ja kangersi esiin kirstun. Miehet mursivat sen auki ja huudahtivat.

– Neiti! Teistä tuli nyt rikas nainen! Täällä on kirstu täynnä hopeakolikoita.

– Oi, hyvät herrat, olemme hautaamassa rakasta enoani. Se painaa sydäntäni, eikä mikään maallinen sitä kevennä. Mutta ottakoon kukin teistä sieltä kourallisen, ei, ottakaa kaksi, ja nostakaa se sitten pois ja kaivakaa kuoppa loppuun.

Kun oli tehty työtä käskettyä, miehet nostivat enon arkun laskeakseen sen hautaan. Sisarentytär painoi suudelman arkun kanteen ja sanoi:

– Laskekaa hellästi, hyvät herrat; enoni oli oikea aarre. Sillä hopeaa me maasta nostimme, mutta kultaa me sinne laskemme.

Pages: 1 2 3 4 5 6 7 8

4 Comments

  • sinikka buckley

    A bit secretive story… what was the point? Very nice approach, beautiful writing style, a traditional fairy tale touch.

  • sinikka buckley

    Most charming. But deep inside a reader would possibly expect a bit more surprises. Actually altogether very beautiful prince and princess tale with a happy ending of course.

  • sinikka buckley

    A most beautiful story with captivating fantasy and symbolism.
    An evil spider, butterflies and a friendly bunny appear in the morning dew to a little fairy who wants to fly free and wild.
    This has real fairy tale atmosphere.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *