Klassisia satuja aikuisempaan makuun
Lasivuoren prinsessa
Olipa kerran prinsessa, jonka paha peikko oli ryöstänyt hänen vanhemmiltaan. Kuningatar oli kuollut suruun menetettyään tyttärensä, mutta kuningas uskoi tyttären olevan vielä elossa ja lupasi löytäjälle tyttärensä käden ja puoli valtakuntaa.
Monet prinssit ja ritarit lähtivät etsimään prinsessaa, mutta yksikään heistä ei koskaan palannut takaisin, ei prinsessan kanssa, eikä ilman prinsessaa, niin että kuningas kovin ihmetteli ja eli alituisessa epätietoisuudessa. Kerran hänen onnistui suostutella yksi nuorimmista ritareistaan matkalle vannottaen tätä palaamaan, olivatpa uutiset sitten minkä luonteisia hyvänsä.
Ritarilla kesti aikansa päästä prinsessan jäljille, sen verran aikaa oli kulunut prinsessan katoamisesta ja peikko oli vienyt prinsessan todella kauas kotoaan. Kun ritarille selvisi, että peikko oli vienyt prinsessan lasisen vuoren huipulle, ritari alkoi kysellä, missä tuo lasinen vuori sijaitsi. Aikansa kyseltyään ja jonkin aikaa matkattuaan ritari pääsi kuin pääsikin perille.
Jo kaukaa kimmelsi lasinen vuori, niin että se oikein häikäisi ritarin silmiä. Vuorelle kiipeäminen oli varmasti hankalaa, jollei mahdotonta, niin korkea ja sileä se oli, ja alas laskeutuminen oli yhtä mahdotonta sekin. Niinpä ritari arveli olevan parasta kysellä asiasta kaupunkilaisilta. Vuori kun oli keskellä suurta, joka suuntaan laajenevaa kaupunkia. Asiaansa paljastamatta ritari etsi käsiinsä kaupunginjohtajan.
Kaupunginjohtaja kertoi ritarille, että peikko oli jo muinoin luonut lasivuoren, jonka huipulle hän aina säännöllisin ajoin vaihtoi uuden prinsessan. Lukuisat olivat ne yrittäjät, jotka saapuivat koettamaan onneaan prinsessojen vapauttamisessa, mutta jo vuoren nähtyään useimmat luopuivat aikeistaan. Ne, jotka kuitenkin pitäytyivät sinnikkäästi päähänpistossaan, saattoivat jonakin yönä löytää itsensä surmattuina kaupunkilaisten toimesta.
Prinsessa oli nimittäin kaupungin tärkein nähtävyys. Jossain kaivetaan kultaa, jossain hopeata, mutta tämä kaupunki houkutti turisteja lasivuoren päällä olevalla prinsessallaan. Niinpä kaupunki ruokki prinsessaa, muttei sallinut kenenkään puuttua tämän oleskeluun lasivuoren huipulla.
Ritari meni itse lasivuoren juurelle ja vakuuttui, että asia oli juuri niin kuin kaupunginjohtaja sanoi. Suuret ihmisjoukot liikkuivat lasivuoren lähellä ja kauempaakin yritettiin alituisesti vilkuilla vuoren suuntaan. Parhaista myyntipaikoista vuoren juurella oli kova kilpailu ja lähiympäristö oli rakennettu täyteen. Lasivuoren huipulle näki vain juuri ja juuri, mutta itse vuori suurensi monituhatkertaisesti joka suuntaan kaikkien nähtäväksi, mitä sen huipulla oli.
Kävipä sitten niin, että nuori ritarikin keksi tavan harjoittaa elinkeinoa lasivuoren tietämillä, eikä hänkään koskaan palannut kuninkaan luokse.