Kitupiikki ja kolme muuta satua

Kuvitus: Apila Pepita

Takaperoinen prinsessa

Olipa kerran pieni valtakunta, jossa kuitenkin oli oma kuninkaansa ja hänellä oma kuningattarensa. Heillä oli tytär, ainokainen, joka oli valtakunnan prinsessa. Hän oli nuori ja kaunis ja hän oli, uskokaa vain, saanut hyvän kasvatuksen, parhaimman, mitä siinä osassa maailmaa saatettiin tarjota, eikä se ollut ihan vähän. Mutta sulhasta ei hänellä ollut. Maailmassa oli useita kuninkaita ja prinssejä ilman puolisoa, joten tieto siitä, että tässä valtakunnassa oli vielä naimaton prinsessa, oli levinnyt laajalti. Kosijoita oli riittänyt aikanaan, mutta mikään aiotuista tai toivotuista liitoista ei ollut toteutunut. Vikaa ei valtakunnassa tohdittu etsiä kosijoista sen paremmin kuin prinsessastakaan, mutta yleisesti tiedettiin, että prinsessa oli jotenkin takaperoinen ja että hän tuli vuosi vuodelta aina vain takaperoisemmaksi.

Niin, prinsessa kävi nukkumaan aamulla, heräsi illalla, hän valvoi yöt ja nukkui päivät. Hän söi jälkiruoan ennen pääruokaa ja aamiaisen hän nautti illalla ja illallisen aamulla. Hän taputti konsertin alussa, muttei koskaan lopussa. Hän arvosteli taidetta näkemättä, eikä sanonut mitään sitä nähtyään. Mutta kaikkein kummallisinta oli se, että prinsessa myös puhui takaperoisesti. Hän ei ainoastaan sanonut hitaita asioita nopeasti ja nopeita hitaasti, vaan hän puhui ihan nurinkurisesti. Hän aloitti lauseen lopusta ja lausui sanat lopusta alkuun. Siitä oli se etu, että heti tiedettiin, kysyikö hän jotain vai komensiko hän, mutta muuten hänen puheestaan ei saatu mitään selvää, ja kaikkein vähiten sitä ymmärsivät hänen vanhempansa. Oli perustettu ministeriö, jonka yksinomaisena tehtävänä oli kääntää kaikki, mitä prinsessa sanoi, ja moni virkamies teki pyöreitä päiviä, mutta silti he olivat parhaimmillaankin vähintään kaksi viikkoa jäljessä.

Kun prinssit ja kuninkaat kävivät kosimassa prinsessaa, keskusteluissa oli aina mukana viisi tulkkia. Silti torjutut kosijat panivat epäonnistumisensa prinsessan syyksi ja levittivät ulkomailla ilkeitä juoruja.

– Enhän voi ottaa vaimoa, jonka puheesta en saa mitään selvää! tuhahti moni kosija.

– Minulle sopii hyvin, etten ymmärrä mitään vaimoni puheesta, sanoi yllättävän moni.

– Eikö hän voisi muuttua? Tämä on oikeastaan ainoa vika hänessä, mutta ei aivan mitätön vika…totesivat yhdet.

– Kyllä minä opetan yhden tyttösen tavoille ja puhumaan kunnolla, lupailivat toiset.

Kuvitus: Apila Pepita

Kuultuaan kosijoidensa suusta tämmöisiä toteamuksia prinsessa ilmaisi päätöksensä eleellä, jonka kaikki ymmärsivät: hän puisti päätään. Niin sai jokainen kosija lähteä ilman prinsessaa ja valtakunnassa totuttiin jo ajatukseen, ettei prinsessa koskaan huolisikaan ketään.

Kerran sitten saapui valtakuntaan jälleen eräs prinssi. Hän oli kiertänyt maailman hoveja tavaten hallitsijoita ja heidän tyttäriään. Mutta kukaan ei ollut kelpuuttanut häntä puolisokseen, koska hän ei ollut kovin rikas eikä lainkaan komea. Tyhmä hän ei ollut ensinkään, itse asiassa hän oli hyvin viisas, mutta sellaisesta sanoivat maailman prinsessat:

– Tähtientutkijoita ja filosofeja minulla on riittämiin palveluksessani!

Prinssin oma valtakunta oli kaukana. Hän oli tehnyt pitkän matkan, ja hän poikkesi tähän valtakuntaan enemmänkin antaakseen seuralaisilleen mahdollisuuden levähtää. Mutta koska tapana oli, että maan hallitsijaa käydään tervehtimässä, kun saavutaan heidän maahansa, teki prinssi kohteliaisuuskäynnin hoviin. Siellä hänet otettiin vastaan ystävällisesti ja kysyttiin, millä asioilla hän liikkui.

– Olen ollut etsimässä itselleni puolisoa, mutta kukaan kosimistani prinsessoista ei ole suostunut vaimokseni. Nyt matkustan takaisin maahani tuottamaan kansalleni suuren pettymyksen, sillä he ovat luullakseni valmistautuneet viettämään hääjuhlaa, kun heidän hallitsijansa palaa.

Kun prinssi oli sanonut tämän, syntyi salissa syvä hiljaisuus. Prinssi tulkitsi sen itselleen epäedullisesti, mutta hänen isäntänsä kuningas ymmärsi, että nyt oli syntynyt väärinkäsitys, ja kiirehti selittämään, kun hovimarsalkka ilmoitti prinsessan saapuvan. Kuningasta ja kuningatarta lukuun ottamatta kaikki nousivat seisomaan, mutta vieras notkisti polvensa prinsessan edessä ja ojensi hänelle kultaisen ruusun.

– Sallikaa vieraan kaukaisesta maasta ojentaa Teille tervehdyksenään tämä kukkanen, sillä kukaan niistä, joille se oli aiottu, ei ollut arvollinen vastaanottamaan sitä.

Prinsessa hymyili kauniisti, niiasi ylväästi ja sanoi:

– Sotiik.

Sitten prinsessa meni paikalleen vanhempiensa viereen, eikä irrottanut katsettaan prinssistä, joka ei tiennyt, hämmästyäkö enemmän prinsessan ystävällisyydestä vai puheesta.

Prinssi viihtyi vieraana hyvin koko sen ajan, mikä oli kohteliasta ja sopivaa. He viettivät yhdessä prinsessan kanssa ihania hetkiä, jotka olivat vallan toista kuin seistä eteishalleissa yhtenä kosijana muiden joukossa satojen silmäparien arvosteltavana. Mutta lopulta tuli päivä, jolloin prinssi katsoi nauttineensa vieraanvaraisuutta täyden määrän. Jäähyväiskäynnillään prinssi antoi ihmeellisiä lahjoja kuninkaalle ja kuningattarelle ja koko hoviväelle suurimmasta pienimpään, mutta prinsessalle hän oli etukäteen toimittanut viestin, kirjelappusen, jossa luki:

”Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne, rakastettava prinsessa! Kohdatessamme viisi viikkoa sitten ensimmäisen kerran annoin Teille ruusun, jonka oli takonut parhain maani kultasepistä ja jonka olin varannut lahjaksi prinsessalle, joka päätyisi sydämeni valituksi. Kuten tuolloin sanoin, en ollut tavannut ketään, joka olisi ollut tuon suosion arvoinen. Ojensin ruusun hetken mielijohteesta, kohteliaisuudesta, olihan valtakuntanne viimeinen pysähdykseni ennen pitkää merimatkaa omaan maahani, eikä minulla enää olisi ollut ketään, jolle olisin voinut osoittaa ystävällisyyttä, jollen olisi osoittanut sitä Teille. Tämän kaiken Te tiedätte. Mutta nämä yhdessä viettämämme viikot ovat saattaneet minut siihen käsitykseen, että lahjani oli aivan liian vähäarvoista. Minua huvittaa ajatus, että olen kiertänyt puoli maailmaa tutustuakseni Teihin; olisinhan voinut aloittaa matkani täältä! Silloin minun ei ehkä olisi tarvinnut jatkaa matkaani yksin – olisipa kenties matkani luonnekin muuttunut.”

Jaettuaan lahjansa prinssi kääntyi lopulta prinsessan puoleen ja polvistui hänen edessään. Prinsessa ojensi kätensä prinssille, ja he nousivat yhdessä. Tämän seurauksena prinssin paluumatka viivästyi vielä muutamia viikkoja, koska häät oli saatava ensin juhlituksi kunnolla.

Mitä tulee heidän myöhempiin vaiheisiinsa, he elivät onnellisina prinssin valtakunnassa, saivat lapsia ja niin edelleen. Alkua lukuun ottamatta prinssillä ei koskaan ollut vaikeuksia ymmärtää vaimoaan, mutta johtuiko se siitä, että prinsessa oli alkanut puhua etuperoisesti vai siitä, että prinssi osasi puhua myös takaperoisesti, ei kukaan osannut varmuudella sanoa.

Kuvitus: Apila Pepita

Pages: 1 2 3 4 5 6 7 8