Huvitus – nimen historia

 Huvitus

Varhaisina kaksikymppisvuosinani löysin englantilaisen bändin nimeltä The Beatles. Kolahti siltä istumalta ja kohtuullisen ajan kuluessa hankin kaiken bändin tekemän musiikin. Luin myös muutamia kirjoja. Erityisen vekkulia oli heidän oman levymerkkinsä nimi, Apple, jonka tunnuksena jokaisessa levyssä oli molemmin puolin (ne olivat siis vinyyleitä, huomautan cd-ajan lapsille – digiajan lapsille: joskus oli sellaisia kuin levyjä…) omenan kuva, toisella puolella halkaistuna. Omena oli Granny Smith -lajiketta.

Yritykseni nimeä miettiessäni pohdin erilaisia vaihtoehtoja kuten hedelmiä; banaani ei tuntunut hyvältä ajatukselta ja omena oli jo käytetty, vaikkei suomenkielisenä. Mutta omena voisi toisaalta olla eri lajiketta ja ehkä Beatles-fanitkin ymmärtäisivät vihjeen. Kotimainen valkea kuulas vaikutti hienolta ja kauniilta nimeltä, kaunotaiteille sopivasti jopa eteeriseltä, joten pidin sitä mielessäni pitkän aikaa kuin päätettynä.

Kerran sitten kirjastossa huomasin hyllyssä omenalajikkeita käsittelevän kirjan. Etsin välittömästi  tuon valkean kuulaan, mutta samalla hailakan kalvakkaan omenan. Saattoi maistui hyvälle, mutta ulkonäkö oli pettymys. Harmistuneena jatkoin kirjan selailua ja huomasin punaiset omenat kauniiksi. Punakaneli oli hauska nimi, mutta pelkäsin sen herättävän ajatuksen myös puolueväristä, joten se ei kelvannut. Punaposkisia riitti sivukaupalla ja yhdellä, jonka ulkonäkö oli yhtä viehättävä kuin millä hyvänsä kaltaisellaan, oli myös tarkoitukseen sopiva nimi: huvitus. Tuollaista en ollut tiennytkään olevan olemassa – se oli itse täydellisyys!