Satasanaiset
Kivi, paperi ja sakset
Olipa kerran kaveruskolmikko kivi, paperi ja sakset. Kerran niille tuli riita siitä, kuka niistä oli suurin. Paperi sanoi:
– Mikäs sinä luulet olevasi, kivenmöhkäle? Minä peittoan sinut koska vain niin, ettei sinusta näy kulman kulmaa!
– Mutta minä silppuan sinut kuin sipulin, niks naks vain, sanoi sakset ja saksi paperin suikaleiksi. Se oli paperin loppu.
– Entäs me? kysyi kivi ja tylsytti sakset. Sen jälkeen ei ollut saksista hyötyä, jos ei ollut haittaakaan.
Tämän tehtyään kivi lähti vyörymään maailmalle, mutta sinne matkatessaan se osui johonkin koloon, josta se ei enää päässytkään pois. Siihen se jäi ja sammaloitui.
Siinä koko tarina.
Lasitavaraa
Hyllyllä oli lasitavaraa ja siinä olivat vierekkäin kukko, maljakko ja juomalasi. Maljakko sanoi:
– Minä olen kaunis, minussa on kuvioita!
– Mutta, sanoi lasikukko painokkaasti, olet silti jotain varten – etten sanoisi jotain vailla! Olet tehty kukkasia varten ja ne ovat lopullinen kaunistuksesi. Minä taasen olen täydellinen, sillä minuun ei voi panna mitään! Olen koristus itsessäni!
Se oli maljakon myönnettävä ja niin sai kukko olla ykkönen. Mutta yksissä tuumin ne halveksivat juomalasia.
– Käyttöesine, ne sanoivat.
Vaan kun hylly kerran heilahti, putosivat sekä kukko että maljakko. Kukolta katkesi kaula ja maljakko meni tuhannen säreeksi. Juomalasi taas ei mennyt rikki, koska se oli silloin pöydällä. Olihan se käyttöesine.
Keinutuoli
Tuolien arvojärjestys oli selvä. Ensin tulivat pehmustetut ja nelijalkaiset, sitten pehmustamattomat ja nelijalkaiset. Hädin tuskin suvaittiin jakkaroita tuolien joukkoon, niillä kun oli vain kolme jalkaa. Mutta kaksijalkainenhan ei ole tuoli eikä mikään!
– Näkeehän sen! Omissa oloissaan pysyy hädin tuskin pystyssä, mutta virkaansa toimittaessaan heiluu edestakaisin.
– Ihme, kun ei ole viety kaatopaikalle mokomaa!
– Ihme, kun on tuotu taloon!
Jakkaratkin yhtyivät pilkkaan, olihan joku heitä huonompi.
– Sattuuko se kovin tuo liikkuminen?
– Minne olette matkalla?
Mutta keinutuoli vain toimitti tehtäväänsä, eikä virkannut mitään.
Lopulta sai yksi pehmustettu tuoli päähänsä, että keinutuoli tietysti kuvitteli olevansa jotain erinomaista, kun oli ainoa lajiaan.
– Näytetään mekin, että osataan täällä keinua, jos tahdotaan!
Ja niin tuoli keikkui ja keikkui, kunnes se lopulta kaatui. Mutta ylös se ei päässytkään omin avuin.
Keinutuoli oli ainoa lajiaan.