Klassisia satuja aikuisempaan makuun
Tuoppi, joka pani
Olipa kerran pikkuinen tyttö. Hän oli tullut tuomaan isälleen evästä metsään. Eväitä esille ottaessaan hän vahingossa kaatoi kannun, joka oli täynnä olutta. Kannun kansi avautui ja kaikki olut valui maahan. Isä oli hyvin vihainen tyttärelleen, jonka hän ajoi pois luotansa syömisen ajaksi.
Isä mutusteli leipää ja eväitä mutrussa suin, hänellä kun ei nyt ollut juotavaa. Puron vesi sai kelvata ja huuhdellessaan sillä olutkannua hän sai pikkaisen oluen makua huulilleen. Äkkiä hänen edessään seisoi vanha eukko.
– Mistäs sinä siihen tupsahdit? hätkähti mies.
– Tuolta vaan, metsästä, jossa tyttäresi murehtii vahinkoaan.
– Oppiipahan olemaan jatkossa huolellisempi, tokaisi mies.
– Älä ole niin ankara! Minä annan nyt sinulle jotain, jos lupaat hakea tyttäresi ja lohduttaa häntä, sanoi eukko.
– Kyllä minä hänet saan hymyilemään, mutta katukoon nyt hetken aikaa.
– Tee niin kuin minä sanon, sillä kaikki hyvittyy sinulle lahjastani, sanoi eukko.
– No, mikä se sinun lahjasi on? kysyi mies. Eukko otti viittansa kätköistä esiin tuopin.
– Kun lausut tälle tuopille sanat: ”Pane, tuoppi, pane!”, saat olutta niin paljon kuin jaksat juoda.
– Sepä oiva lahja, tokaisi mies ja lupasi hakea tyttärensä ja pyyhkiä kyyneleet.
Eukko kertoi miehelle vielä sanat, jolla tuoppi lopettaisi oluenpanemisen, ja katosi sitten. Mies kokeili eukon taikoja ja havaitsi niiden toimivan kuten oli luvattu. Tuopin panema olutkin maistui vallan erinomaiselta. Mies hörppi muutaman tuopin, sitten vielä muutaman lisää, ja niin oli työpäivä päätöksessään. Hän kuitenkin onneksi muisti tyttärensä ennen kuin oli kulkenut pois metsästä kovin pitkää matkaa.
Seuraavana päivänä mies aloitti työpäivän useammalla tuopillisella, ja työpäivät lyhenivät lyhenemistään ja kaadetut puut vähenivät niin, ettei viikon kuluttua kaatunut enää yhtään puuta. Pian hän ei enää mennyt metsään lainkaan, vaan vietti iloisia päiviä ystävien ja hyvänpäiväntuttujen kanssa tarjoten heille loputtoman tuntuisesti olutta tuopistaan. Tuopin salaisuutta hän ei kuitenkaan paljastanut.
Erään kerran kävi sitten niin, että mies nukahti odotellessaan tuopin täyttymistä. Hän ei herännyt, kun tuoppi kuohui yli ja kasteli hänen housunsa. Eikä hän herännyt siihenkään, että olut virtasi tuopista valtoimenaan ja valui ulos huoneesta muualle taloon. Ei hän herännyt sittenkään, kun olut pulppusi kuin lähde muodostaen virran, joka vei mennessään miehen ja hänen talonsa.
Seuraavana aamuna kyläläiset huomasivat suureksi hämmästyksekseen, että heidän kyläänsä halkoi joki. Miestä ei muistanut kaivata kukaan, kun kaikki ilahtuivat siitä, että heidän jokensa oli hyvinpantua olutta. Yhdet hyppäsivät suoraan virtaan, toiset hakivat kotoaan astioita täyttääkseen ne juomalla, ensin kotitarpeiksi, mutta varsin pian myös myyntiin. Jotkut perustivat majataloja, jotkut terveyskylpylöitä. Hetkessä kylästä tuli kuuluisa ja suosittu matkailukohde ja ihmiset saapuivat sinne pitkien matkojen takaa virkistäytymään, joskus ihan lääkärin määräyksestä.
Kesti kauan, ennen kuin puunhakkaajamies löysi entisen kotikylänsä, niin suuresti se oli muuttunut hänen poissa ollessaan. Hän haeskeli pitkään kotinsa paikkaa, mutta aikansa sukelleltuaan hän löysi pulppuavan tuopin joen pohjalla ja otti sen mukaansa. Hän lausui eukon opettamat sanat ja tuoppi lakkasi panemasta. Siitäkös vasta nousi meteli! Miestä syytettiin huijariksi, eikä kukaan hänen naapureistansakaan muka enää tuntenut häntä. Jokeen oli tosin moni hukkunut, mutta joen tyrehdyttyä meni monilta tulonlähde. Niinpä tuoppi otettiin mieheltä pois väkisin ja mies itse karkotettiin pois ikiajoiksi. Mutta tuoppi ei enää pulpunnut olutta, koska mies ei kertonut, miten olutta saatiin.
Mies pahastui kohtelusta ja meni kuninkaan luokse hakemaan oikeutta. Kuningas oli toki kuullut kylästä, mutta tuopin tarina oli hänellekin uusi. Miehen hän heitti tyrmään syyttäen tätä valehtelusta, mutta määräsi joukkonsa hyökkäämään kylään salaa ja takavarikoimaan tuoppi. Niin tapahtui, kuningas sai tuopin ja se asetettiin uuteen, kuninkaan määräämään paikkaan, johon kuningas yksinoikeudella perusti panimon, kylpylän ja majatalon.
Kylä köyhtyi ja kyläläiset muuttivat muualle. Kun puunhakkaaja pääsi ulos tyrmästä, hän ryhtyi raivoraittiiksi ja perusti ensimmäisen raittiusseuran.