Klassisia satuja aikuisempaan makuun
Prinsessa ja herne
Olipa kerran prinssi, joka tahtoi itselleen morsiamen. Hän ei kuitenkaan kelpuuttanut ketä tahansa, vaan prinssi kun oli, oli morsiamenkin oltava prinsessa. Eikä mikä tahansa prinsessaksi sanottu, vaan ihka oikea prinsessa. Semmoisia ei vain kävellyt vastaan joka päivä, joten prinssi oli etsinnöissään jo hiukan epätoivoinen.
Eräänä sateisena yönä kuului linnan portilta kolkutus. Prinssin äiti, kuningatar, meni avaamaan oven – ja mitä hän näkikään! Siellä vesisateessa, läpimärkänä, seisoi nuori kaunis nainen, jolla oli yllään mekko ja päässään pieni kultainen kruunu. Kaikeksi hyväksi hän väitti olevansa oikea prinsessa.
”Siitä otetaan kyllä selko,” ajatteli kuningatar, ja pyysi tytön sisään. Sillä aikaa, kun vieras kuivasi itsensä ja söi iltapalaa, kuningatar ja hänen kamarineitonsa petasivat hänelle vuoteen. He ottivat kymmenen höyhenpatjaa ja kymmenen petauspatjaa ja asettivat ne toinen toisensa päälle. Sitten he sijasivat lakanoiden väliin untuvapeiton ja untuvatyynyn. Mutta kaiken alimmaiseksi, aivan sängyn pohjalle, he panivat yhden herneen.
Yö meni ja aamu tuli. Kun vieras saapui aamiaiselle, häneltä kysyttiin, oliko hän nukkunut hyvin?
– Vielä mitä! Olen kierinyt koko yön vuoteessani, nukuin tuskin silmänräpäystä. Jotain hirveän kovaa oli allani, reiteni ovat ihan mustelmilla, ja immenkalvokin taisi puhjeta, koska lakana oli aivan verinen, vaikkei minulla ole tähän aikaan kuukautisia. Siltä istumalta kuningatar ajoi vieraan ulos linnasta luudanvarrella uhaten, kun tämä oli niin räikeästi käyttänyt hyväkseen linnan vieraanvaraisuutta väittäen olevansa oikea prinsessa. Mutta eihän hän mikään oikea prinsessa ollut, kun ei ollut neitsyt!