Harri Potaska

2. luku: Kaksi unta

Lontoossa liikkui paljon velhoja – enemmän kuin luulisi. Eräs heistä käveli Wimbledonin esikaupunkialueella sisään taloon, jonka oven vieressä oli kyltti:
C.G. Young
terapeutti

–        Terve, Carl, sanoi velho. – Tulin, kuten sovittiin.

–        Terve! Siitä on jo aikaa. Käy sisään.

Velho astui yksinkertaisesti, mutta mukavasti kalustettuun huoneeseen. Terapeutti istahti raskaan kirjoituspöytänsä taakse, velho häntä vastapäätä mukavaan kukkakuvioiseen nojatuoliin. Takaseinä peittyi kirjahyllyyn, muilla, beesin värisillä seinillä, roikkui modernia taidetta ja äänet vaimensi tummanruskea kokolattiamatto. Sohva löytyi tietenkin myös.

–        Annoit viime kerralla hienoja mietelauseita, sanoi terapeutti. – Niiden pohjalta kirjoittamani kirja käy vieläkin hyvin kaupaksi. ”Sinulla on jo se, mistä päästit irti” oli listojen kärjessä viikkokausia. Luentokutsuja sateli. Mutta tarvitsisin jotain uutta, jotta pysyn kehityksen kärjessä. Sellainen on ajan henki.

–        Minä tarvitsisin hiukan käteistä. Luottotiedot eivät ole vielä päivittyneet, sanoi velho.

–        Ne järjestyvät varmasti. Haluaisin keskittyä enemmän siihen, minkä sanoit olleen kaikkien vihkiytyneiden tiedossa jo kauan, siihen jumaloitumiseen.

–        Jumalaksi kehittyminen on väistämätön seuraus aikakauden vaihtumisesta.

–        Niinhän sinä sanoit, mutta se jäi viimeksi enemmän vihjauksen asteelle. Kuitenkin juuri siitä minulta aina kysyttiin luentojen päätteeksi eniten. Hämmästyin, miten ihmiset osasivat poimia täsmälleen ne pari sivulausetta. Sitten minulta kysyttiinkin jo kehittymisen edellytyksiä!

–        On tunnettava ihminen, jotta osaa selittää kehittymisen syyt ja vaikutukset.

–        Aivan niin. Voisin pitää jumaloitumiskursseja. Jumaloitumisluentoja. Kirjoittaa kirjoja aiheesta. Mutta meistä kahdesta sinä olet sisällä siinä tiedossa ja minä olen tavis. Siksi olet minulle korvaamaton.

–        Annan arvoa esoteerista tietoa koskevalle kiinnostuksellesi. Velhot tietävät, että tavallisia ihmisiä pitäisi valistaa, mutta monet haluavat pantata tietoa. Silti he tietävät, että väistämätön on kohdattava. Tieto tulee kaikkien ihmisten ulottuville, joko heidän avullaan tai ilman heitä.

–        Pidän suuressa arvossa humaanisuuttasi. Haluat hyvää ihmiskunnalle. Minä haluan myös auttaa sitä kehittymään paremmaksi, kohti jumaluutta.

–        Hienoa, sanoi velho. – En haluaisi vaivata ikävällä asialla, mutta rahatilanteeni on…

–        Tiedän, tiedän. En ole unohtanut. Mutta mikä ihminen on? Minkälaisia tasoja hänessä on, mitä ulottuvuuksia ja syvyyksiä? Kerro minulle siitä ikivanhasta viisaudesta, joka teillä velhoilla on hallussanne!

–        Muinaisten, vuosituhansia sitten eläneiden viisaiden mukaan ihmisessä on seitsemän tasoa.

–        Upeaa! Sopiiko, että kirjoitan muistiin?

–        Toki.

–        Jatka, ole hyvä, sanoi terapeutti, joka kaivoi vikkelästi esiin lehtiön ja kynän.

–        Ensimmäinen, alin taso, esoteeriselta ja henkiseltä kannalta katsottuna –

–        Totta kai. Niin?

–        Tuo taso on nimeltään aistikeho. Sillä tarkoitetaan ihmisen fyysistä ruumista aisteineen.

–        Siis aistikeho…toisti terapeutti kirjoittaessaan muistiin.

–        Seuraava, toinen, ylempi taso, on eetteriruumis eli kaasukeho. Se on eräässä mielessä sisempi ruumis, joka ihannetapauksessa käy yksi yhteen aistikehon kanssa, mutta niin tuskin on kenelläkään, vaan tuo eetteri pyrkii aika ajoin omatoimisesti ulos kahlitsevasta ruumiista.

–        Eetteriruumis…kuulostaa mahtavalta! Mikä sen jälkeen?

–        Kolmas taso on sisempi, nimeltään kaunosielu. Se tarkoittaa tietoisuuttamme. Neljäs on henkiminä eli sutki. Se vastaa lähinnä piilotajuntaamme.

–        Kolmas ja neljäs…Entä sitten?

–        Viides taso on alin niin sanottu hengellinen taso. Siellä on pikkusielu eli batman, joka on jokaisessa uinuva sielullinen raaka-aine. Siitä on kehityttävä kuudennen tason suurisielu, sahram, joka täydellistyttyään yhtyy Kaikkeuteen. Viimeinen, korkein taso on elämänhenki, kaikessa elollisessa oleva yhteinen voima.

–        Ihmisen seitsemän tasoa. Kirjoittanut Carl G. Young. Fantastista!

–        Tämä on vasta pintaa, sanoi velho. – Eihän se ole kuin luettelo.

–        Kyllä, kyllä, mutta ei liikaa nannaa yhdellä kertaa. Pitää osata säästellä. Ensin tehdään käsitteet selväksi. Näillä tiedoilla saa kasattua taas yhden bestsellerin. Seuraavassa kirjassa edetään ja sitä seuraavassa mennään vielä syvemmälle. Ikään kuin kasvetaan yhdessä lukijan kanssa.

–        Hieno ajatus. Miten minun palkkioni laita? Minulla on paha arpi takapuolessa ja tarvitsisin ehkä jopa ihonsiirron. Se taas maksaa.

–        Kustantaja ei varmaan ymmärtäisi kahden kirjailijan tuotosta. Kaksi tekijän nimeä kannessa sotkee ajatukset. Se on epäselvää ja haittaa myyntiä. Kysyin sitä viimeksi, mutta näin ne vastasivat. Täytyy meidän jatkossakin toimia niin, että minä tuloutan sinulle suoraan.

–        Kuinka pian ne maksavat, kun kirja on tullut myyntiin?

–        Hitaasti. Ne haluavat ottaa ensin omansa pois päältä, mikä on ihan ymmärrettävää. Hehän sen riskin ovat ottaneet. Sen jälkeen siitä ei paljon jääkään, kun kirjakaupat ovat ottaneet ensin omansa. Oikeastaan julkisuus on ainoa verovapaa hyöty. Sitä taas voi hyödyntää asiantuntemuksensa markkinoinnissa. En ole saanut mitään unelmapalatsia Karibialta niillä rahoilla, muutenhan en olisi tässä.

–        Onko asiakkaita riittänyt? kysyi velho.

–        Viime aikoina on ollut hiljaisempaa. On täytynyt syödä pääomaa. Mutta ehkä sitten, kun olen saanut tuon uuden kirjan julkaistua.

–        Minulla ei ole rahaa vuokraan. Jos en maksa, joudun etsimään kämpän muualta.

–        Ei se herkkua ole ollut minullakaan. Tämä asunto on kallis ylläpidettävä.

–        En ole saanut sinuun yhteyttä, vaikka olen monesti yrittänyt.

–        On ollut noita työkiireitä. Leivän eteen pitää raataa. Se on meidän kaikkien osa. Olen kyllä ajatellut usein ottaa yhteyttä sinuun, mutta vasta nyt järjestyi kalenterista sopiva aika.

–        Minä olen kuitenkin kertonut sinulle salaisuuksia, joiden paljastaminen ulkopuoliselle on kiellettyä. Voin joutua vaikeuksiin, jos se paljastuu.

–        Siksi haluankin suojella sinua, enkä vain lypsää heti kaikkea, mitä noista seitsemästä tasosta voisi saada irti. Minulle on ensiarvoisen tärkeää varjella henkilöllisyyttäsi.

Hetken aikaa he istuivat hiljaa. Velho näytti onnettomalta, terapeutti pohdiskelevalta.

–        Minulla ei ole edes rahaa ruokaan, sanoi velho. – En ole syönyt mitään koko päivänä.

–        Käymme ravintolassa heti tämän jälkeen, sanoi terapeutti. – Tuli vain mieleen, että josko osaisit auttaa…

–        Missä? kysyi ravintolasta virkistynyt velho. – Autan mielelläni, kuten aina.

–        Moni tutkija on päätynyt siihen, minkä sinä kerroit minulle jo kauan sitten, mutta en oikein suoraan sanoen ymmärtänyt sitä silloin. Se tuntui niin omituiselta. Mutta kuten tiedät, sen jälkeen olen varauksetta luottanut sinuun. Kysymys on siitä, että useimmat persoonallisuuden vauriot syntyvät aivan lapsuusiässä, ensimmäisinä vuosina. Jopa niin, minkä sinä sanoit silloin, ja omaa hölmöyttäni en kuunnellut, että aivan kohdussaoloaikakin on äärimmäisen tärkeä kehitysvaihe.

–        Velhot ovat tienneet sen aina. Vuosituhansia, sanoi velho.

–        Mutta me tavalliset emme. Vasta kuin aivan viime aikoina. Siinä olisi ollut hyvä tilaisuus tehdä rahaa. Ja auttaa ihmiskuntaa. Nyt se ei ole mikään uutuus enää.

–        Olen pahoillani, mutta minähän –

–        Ei siitä enempää! Olin typerys, mutta omapa on häpeäni. Mutta sellaista terapiamuotoa ei ole, jossa palattaisiin kohtuasteelle. Analyysissa tarkastellaan tietoista ja tiedostamatonta muistia, mutta kohtuun saakka ei päästä. Onko velhoilla jotain tietoa tästä? Luulisi, että jos kerran velhot tietävät näiden asioiden merkityksen, ja he osaavat varautua, se tarkoittaa, että myös ongelmia on ollut, ainakin joskus. Tai ongelmia voi tulla, jos ei noudateta ohjeita.

–        Olet oikeassa. Myös velhoilla on vaara ja myös joskus toteutunut mahdollisuus persoonallisuuden kehityshäiriöihin.

–        Miten niitä terapoidaan? Onko sille olemassa terapiamuotoa?

–        On, totta kai. Ei ole ongelmaa, jota me velhot emme pystyisi hoitamaan.

–        Uskomattoman hienoa! Miten se tapahtuu? Auttaisi minua suuresti työssäni ihmisten hyväksi, jos näyttäisit minulle.

–        Voidakseen korjata kohdunaikaiset vahingot on palattava kohtuaikaan.

–        Niin tietenkin. Miten se onnistuisi? Eihän kukaan voi palata äitinsä kohtuun – vai voiko?

–        Ei se ole tarpeen. Se olisi tietysti velhoille mahdollista, mutta äidille usein turhan hankalaa, jos vaikka kohtu on jo poistettu. Helpompaa on terapoida vaiva pois.

–        Millä tavoin sen voi tehdä? Pystyykö siihen tavallinen ihminen? Ei tietenkään velhojen veroisesti, mutta ihmisten vuoksi olen valmis tyytymään vähäisempäänkin.

–        Ero lienee vain siinä, että velhojen energia parantaa varmasti. Sataprosenttiseen onnistumiseen vaaditaan velho. Menetelmä sopii kenelle tahansa, enkä usko siitä olevan vahinkoa vaan uskon sen auttavan erittäin paljon, vaikkakaan ei täydellisesti.

–        Me tavalliset ihmiset joudumme elämään niin monenlaisten vaivojen alla, että helpotus yhteenkin niistä keventää taakkaamme oleellisesti.

–        No hyvä. Näytän sinulle. Ensin on rakennettava symbolinen kohtu. Parasta olisi, että meitä olisi useampi. Silloin ei tarvittaisi kuolleita esineitä. Mutta yhdenkin henkilön oikeanlainen energia riittää, sanoi velho.

–        Sitä minulla riittää, sitä oikeanlaista energiaa, sanoi terapeutti. – Mitä tarvitaan kohdun rakentamiseen?

–        Kohtu on suljettu tila. Symbolisuus tarkoittaa, että pitää saada aikaan vaikutelma siitä. Tuoleja, ehkä patja tai peitto.

–        Käännetään nämä tuolit tuohon keskelle toisiaan vasten. Ja otetaan tyynyt sohvalta.

–        Jos olisi ihmisiä, he voisivat mennä rinkiin ympärille ja sulkea kohdussa olevan piirinsä sisään.

–        Rupean heti pitämään ryhmäterapiaistuntoja!

–        Lapsi on energisessä yhteydessä äitiinsä.

–        Sehän on selvä, sanoi terapeutti. – Eli terapoitava menee keskelle?

–        Niin. Mene sinä, niin kokeillaan. Ympärillä olevat voivat hyräillä tai hymistä jotain rauhoittavaa ja kaunista laulua. Heistä on virrattava myönteisen ajattelun energiaa. He voivat valmistaa kohtuun menevää silittämällä häntä ja painelemalla lempeästi. Kun henkilö on mennyt kohtuun, häneen ei saa enää koskea.

–        Voi tulla vaikka keskenmeno! Öh, no niin, tämä vaikuttaa lupaavalta. Mutta tällä pitäisi olla jokin nimi.

–        Ei sillä ole mitään nimeä, sanoi velho.

–        Jokin nimi on oltava. Muuten sitä on vaikea markkinoida.

–        Kohtuterapia? ehdotti velho.

–        En halua asiakkaiksi odottavia äitejä.

–        Ennen-syntymää -terapia?

–        Hmm…latinaksi se olisi prenataali. Siinä se! Prenataaliterapia!

–        Preanaali – ?

–        Pre – ennen , natus – syntymä. ”Ennen syntymää” mutta latinaksi. Okei, se tuli selväksi. Jatketaan!

–        Minulla on aika kova nälkä.

–        Odotushuoneessa on kahviautomaatti. Käy siellä. Mennään syömään, kun tämä on selvä.

Kun velho oli juonut kupillisen kahvia ja palasi huoneeseen, terapeutti oli käynyt kohtuun. Hän makasi kyljellään sikiöasennossa peukalo suussa. Huoneen valot oli himmennetty.

–        Tässä on ideaa, terapeutti sanoi. – Te tosiaan tajuatte juttuja, te velhot. Aloitetaan.

–        Ideana on, että teet olosi mukavaksi, niin kuin lapsi kohdussa. Eteneminen tapahtuu kuvaamieni kehitysvaiheiden mukaan, sanoi velho.

Terapeutti ummisti silmänsä, kun velho kävi istumaan hänen vierelleen kohdun ulkopuolelle.

–        Olet vasta alkio. Et tiedä mitään, et tunne mitään. Äidin kohdunseinämä on hyväksynyt sinut. Olet kiinnittynyt siihen ja tulevaisuutesi voi alkaa. Jakaudut, olet yhä monisoluisempi. Sinusta tulee sikiö.

–        Ei niin nopeasti, sanoi terapeutti.

–        Olet vasta muutaman päivän ikäinen. Sinulle alkavat kehittyä selkäranka ja pienen pienet raajat. Sydämesi iskee ensi lyönnit kaikkeuteen, sähköisiä impulsseja kulkee kohti päätäsi, johon alkeelliset aivosi ovat jo alkaneet muotoutua. Alat osoittaa jo omaa luontoasi. Saat äidin haluamaan asioita, joita hän ei ennen halunnut. Makuelämyksiä, jopa hajuja. Suklaata keskiyöllä, banaania aamukuudelta.

–        Aah, namia…

–        Äidin rakkaus tuntuu kohdussa asti. Vähän väliä hän panee kätensä pullealle vatsalleen. Hän soittaa sinulle Mozartia, jotta älykkyytesi kehittyy.

–        Eine kleine Nachtmusik.

–        Kasvat ja kehityt päivä päivältä. Tartut elämään lujasti kiinni. Kun äiti sairastuu, vaadit häntä tervehtymään. Kun äidillä on paha mieli, niin sinäkin olet murheellinen.

Terapeutti nyyhkäisi muutaman kerran syvään.

–        Välillä potkit pontevasti, varsinkin saatuasi ravintoa tai kun olet iloinen. Olet jo iso poika.

–        Jos keskellä on nainen, häntä voi varmaan kutsua isoksi tytöksi? kysyi terapeutti.

–        Kyllä, kunhan muistaa, että sielu tulee naisen ruumiiseen myöhemmin kuin miehen, vastasi velho. – Olet lähellä syntymistäsi. Olet innokas saapumaan maailmaan. Kun synnyt, muutos on kuitenkin sinulle järkytys.

Terapeutti oikaisi itsensä suoraksi ja vääntäytyi pois tuolien välistä. Sitten hän parkaisi. Velho jatkoi:

–        Sinut on nyt pesty ja punnittu. Olet täyden kympin poikavauva ja päässäsi oli onnenlakki.

–        Tuo kannattaa varmaan sanoa jokaiselle, vaikka niin ei olisi ollutkaan oikeasti? kysyi terapeutti.

–        Totta. Me liikumme henkisellä tasolla ja haluamme antaa jokaiselle täydellisen syntymän. Olet nyt äidin rinnoilla. Olosi on taivaallinen.

Terapeutin naama levisi autuaalliseen hymyyn ja hän päästi riemukkaan kirkaisun.

–        Siinä se. Tällä tavoin me hoidamme kohdunaikaiset häiriöt. Useammat ihmiset välittävät enemmän energiaa, mutta toisaalta useamman synnyttäminen vie enemmän aikaa. Mutta nyt olen hyvin nälkäinen. Voisimmeko jo lähteä syömään?

Terapeutti vain hymyili ja jokelteli.

–        Minulle kelpaisi ihan pienikin summa, niin saisin ostettua jotain purtavaa.

–        Tättäkuu!

Terapeutti ei tehnyt elettäkään muuttaakseen olotilaansa. Hän hamusi peukaloaan ja kun hänen suunsa lopulta osui siihen, hän lutkutti sitä kiihkeästi.

Velho odotti aikansa, mutta antoi sitten periksi ja käveli ovelle. Velho katsoi vielä taakseen, mutta terapeutti kellitteli yhä. Hänen kasvonsa näyttivät jännittyneiltä, hän selvästikin pinnisteli.

–        Mitä? kysyi velho.

–        Kakka tulee.

–        Näyttää olevan melkoiset pippalot, tokaisi taksikuski. – Tuolla ei ala yhdenkään ikä kakkosta suuremmalla numerolla!

–        Toivotaan niin, sanoi velho maksaessaan taksin. – Minua ei lasketa.

The Big Hot Dog oli huippubändi purkkapopin parhaimmalla aikakaudella. Tänä iltana yhtyeen johtajan ja keulahahmon luona venyi ja paukkui. Farkut ja nahka, topit ja minit, verkkosukkahousut, bootsit ja stilettikorot – länsimaisen pukeutumiskulttuurin parhaimmat puolet tekivät juhlijoille täyttä oikeutta. Korujen aitous saattoi olla kyseenalaista, mutta niiden kantajat saisivat takuutodistuksen. Velho astui puutarhaan ja lähestyi välittömästi erästä ruskeaverikköä.

–        Moi, beibi, sanoi velho.

–        Moi…vastasi nuori nainen.

–        Miten menee?

–        Hyvin…

–        Oletko ihan yksin?

–        Tuskin kovin kauaa…

–        Näen silmistäsi, että olet elänyt Atlantiksessa.

–        Missä se on?

–        Ei sitä enää ole. Olit siellä prinsessa.

–        Sielläkin?

–        Olin itse todistamassa kruunaustasi.

–        Tulin toiseksi perintöprinsessaksi. Mutta se oli ihan eriniminen paikka.

–        Atlantis oli mahtava valtakunta, joka katosi valtameren syvyyksiin tuhansia vuosia sitten.

–        Muistatko sinä minut sieltä asti?

–        Kuten sanoin.

–        Miten on mahdollista, että olin siellä ja nyt olenkin täällä?

–        Se on mahdollista sinulle samalla tavalla kuin minulle, ja meille kaikille. Olet syntynyt uudelleen tähän aikaan.

–        Oletko sinäkin syntynyt uudelleen tähän aikaan vai jatkuuko sinulla yhä se sama elämä?

Juhlien isäntä käveli suoraan velhon luokse. Ruskeaverikkö käytti tilaisuutta hyväkseen ja livisti.

–        Terve! Mahtava homma, että sä tulit. Meillä jäi se keskustelu niin lyhyeksi silloin backstagella.

–        Terve! Kiitos kutsusta, sanoi velho. – Hienot juhlat sinulla täällä.

–        Mä näytän sulle vähän paikkoja, sanoi isäntä ja kahmaisi velhon otteeseensa. Velholle esiteltiin koko talo ja hän oli pudottaa silmänsä nähdessään kaikki ne nuoret naiset.

–        Täällä on mun työhuone.

Velho astui komeasti sisustettuun tilaan, jossa oli raskaita huonekaluja ja taidetta. Isäntä sulki oven perässään.

–        Saadaan olla rauhassa. Otatko jotain?

–        Paukku kelpaisi.

–        Mä olen ajatellut paljon sitä, mitä sä sanoit silloin mulle. Sitä, kuinka tärkeitä voi olla pienetkin asiat. Ja sitä, että sattumaa ei ole.

–        Paitsi Monopolissa, sanoi velho ja kumosi drinkkinsä nopeasti.

–        Esimerkiksi mun nimi. Sä kerroit, että mä olen asunut muinaisessa Lemuriassa ja että mä olin sielläkin taiteilija. Että sieltä saakka periytyy mun halu ja kyky tehdä näitä juttuja. No, miten mun nimi voi olla Lemmy? 1900-luvun Englannissa? Mun mutsi antoi se nimen, koska se kuulosti jotenkin hienolta ja eksoottiselta. Mutta kun ajattelee mun taustaa, niin sehän on ihan selvä. Nimi muistuttaa mun menneisyydestä. Lemmy – Lemurian Man!

–        Upea talo. Upeat juhlat. Upeat vieraat, luetteli velho kumotessaan toista paukkuaan.

–        Näitä tulee ja menee. Niin on, kuin sä sanoit. Elämässä täytyy pyrkiä keskittymään. Musta tuntuu, että olen nähnyt tämän popjutun kokonaan.

–        Uskon, että tuotat vielä paljon hyvää musiikkia, sanoi velho ojentaessaan lasiaan täytettäväksi.

–        Kato, tossa sä taas tajusit! Mä olen nimittäin ajatellut siirtyä tuottajaksi. Bändin hiteistä vain yksi on mun kirjoittama. Huipulla pysymiseen vaaditaan ehtymätön suoni. Sellaisia ei ole monella. Monet tekee lauluja, mutta niistä ei ole esiintyjiksi. Huonoin tilanne on niillä, jotka ei tee itse mitään. Hyviä muusikkoja ja esiintyjiä jonottaa studioiden ulkopuolella. Levytuottajan ei tarvi kuin valkata parhaat päältä. Täytyy tuntea itsensä ja keskittyä, niin kuin sä sanoit. Mutta hei, mähän en ole edes pyytänyt istumaan!

–        En ajatellut, että tässä oltaisiin kovin kauaa, joten ei mitään. Minulla on takapuolessa arpi; se vähän haittaa istumista.

–        Tuo tuoli on päällystetty kamelinkarvalla. Se on erityisen pehmeä. Istu siihen. Jos arpi rupeaa tosissaan vaivaamaan, niin alakerran baarimikko on lääkäri.

–        Esittelit talon, joten siinä on paljon huomiota yhdelle vieraalle. Sinulla on isännän velvollisuuksia muitakin vieraita kohtaan.

–        En usko, että monikaan kaipaa mua. Tuskin monikaan edes tietää, kenen talossa ne on bilettämässä. Mä järjestin bileet, kun sitä odotettiin. Mutta ei ne mua kaipaa. Jengi vaan siipeilee. Niille on ihan sama, kenen luona on bileet, kunhan vain jossain on bileet. Mutta takaisin asiaan. On tosi harvinaista kohdata sun kaltainen syvällinen ihminen. Oon yrittänyt puhua joillekin, mutta ne ei pysty kuuntelemaan, koska ne eivät ole kiinnostuneita siitä, mitä toinen oikeasti tarkoittaa.

–        Osaan kuvitella.

–        Mä toivon todella voivani puhua sun kanssa näistä asioista.

–        Olen maailmassa sitä varten, että autan ihmisiä.

–        Mulla vaan on niin pahuksen tiukka aikataulu.

–        Katso sinä kalenteriasi, minä pystyn aina järjestämään menoni.

–        Nämä bileet on ainoa mahdollisuus pitkään aikaan. Siksi mä kutsuin sut tänne. Täällä me voidaan keskustella rauhassa. Mun ei tarvi lähteä minnekään.

–        Hienoa…

Hyvästi naiset! Hyvästi juhlat! mietti velho.

–        Mä muistan, kun mä kysyin sulta, mitä sun opetukset maksaa ja sä sanoit, ettet sä opeta rahasta, vaan siksi, että ihmiskunta kehittyis. Ja että susta jokainen ihminen on opetuksen arvoinen. Musta on hienoa, että löytyy sun kaltaisia ihmisiä. Mä olen kohdannut aika paljon niitä, jotka on kiinnostuneita vain mun rahoista.

–        Korkeampi tieto kuuluu kaikille, jotka ovat valmiit ottamaan sen vastaan.

–        Sä sanoitkin, että rahalla ei saa korkeampaa tietoa.

–        Enkä tarkoittanut yliopistoa…

–        Mä tajusin, että sä tarkoitit sydämen sivistystä. Mä olen antanut rahaa paljon kysymättä tarviiko sen saaja sitä oikeasti ja mihin se sen käyttää. Kiitosta en ole yleensä saanut kuin ehkä silloin, kun on pyydetty lisää.

–        Kiittämättömyys on maailman keskiansio.

–        Mun täytyy olla lujempi. Mutta hei, nyt mä vaan olen puhunut. Mä haluan kuulla sun viisauttasi. Aikaa on vaikka kuinka.

Hyvästi bileet! Hyvästi kimulit, vosut, gimmat, keitä ikinä olettekaan!

–        Ihmisen sielu jakautuu kolmeen tasoon. Ne ovat leeko, sub ja superleeko eli tuplo. Ensiksi mainittu on ilmaistavissa oleva minuus. Keskimmäinen on piilossa oleva minuus. Viimeinen on koko minuus yhdessä.

–        Miten noi niinku ilmenee?

Hyvästi, hyvästi…

Oveen koputettiin. Miesääni huusi:

–        Lemmy? Ootsä siellä? Tuu kemuihin, tääl on hyvä meininki!

–        Joo, kiitti vaan. Mun täytyy olla vähän omissa oloissani.

–        Onks kaikki ookoo?

–        On joo, kiitti. Kaikki hyvin.

Toivoa?

–        Sinä olet maassa, eikö niin? kysyi velho.

–        Joo, aika tavalla. Elämästä puuttuu sisältö. Tuntuu, että humua on, muttei sisältöä.

–        Fiilikset tulee ja menee. Kun itsessä on vähän energiaa, sitä pitää saada toisista. Energia nimittäin moninkertaistuu jaettaessa. Hyvä tuuli tarttuu, huolet unohtuu, elämä maistuu. Lemmy, anna juhlien viedä! Anna meidän muiden energian kantaa sinua, niin huomaat, kuinka vapaasti se virtaa sisään ja ulos, meistä sinuun ja sinusta takaisin meihin.

–        Hei, sähän voisit opettaa meitä kaikkia! Kerätään porukka kasaan ja tehdään tästä erilainen party!

Isäntä johdatti kaikki vieraat takapihalle, kantoi ruokapöydän tuolit nuotiota varten ja esitteli velhon. Kun isäntä viritteli tulta, velho kehotti ihmisiä vapautumaan, toisin sanoen vähentämään vaatteitaan. Kun isäntä näytti esimerkkiä, muiden oli helpompi seurata perässä. Velhon johtamina he ottivat toisiaan aluksi kädestä kiinni, hyräilivät ja kulkivat piirissä. Kulkue muuttui askel askeleelta yhtäältä yhä henkisemmäksi, toisaalta riehakkaammaksi. Sinä yönä isäntä vieraineen oppivat useita mystisiä liikkeitä, eleitä ja asentoja, joista osa oli heille tuntemattomia ja osa tuttuja toisista yhteyksistä.

Maatessaan isäntänsä vierasvuoteella varhaisina aamuyön tunteina velho ei kyennyt enempään kuin pukemaan tyytyväisyytensä sanoiksi:

–        Ou jee!

Pages: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *